Pohjan-Veikkojen perustajat
Otto Känsälä
Kaustisen Pohjan-Veikkojen ensimmäisen puheenjohtajan Otto Känsälän (1889-1970) aivan kuten hänen serkkunsa Oivan (1891- 1962) isät Matti Eliaanpoika ja Aleksanteri Eliaanpoika olivat Peltoniemen sukua ja lähteneet vävyiksi Tastulan kylältä Känsälään.
Otto oli nuoresta saakka innostunut nuorisoseuralainen. Sen piirissä hän toimi ja loi samalla suhteita alueen muihin nuorisoseuroihin. Kaustisen nuorisoseurassa hän sitten toi esiin ajatuksen urheiluseuran perustamisesta ja sai ajatukselleen kannatusta muun muassa nuorisoseuralaisilta kuten Elina Varilalta (Haglund), Lempi Järvelältä ja Emma Virkkalalta.
Otto Känsälä urheili itsekin. Hänen nimensä löytyvät tulosluetteloista nuorisoseurojen hiihtokilpailuista ja heittojen kolmiotteluista. Muistikuvien mukaan Otto oli vahva mies, joka teki vaikutuksen kerran kävelemällä käsillään Kaustisen nuorisoseurantalon vinttiin. ”Piräppäs vähän tuota lompakkua”, oli Otto vain sanonut veteliläiselle vedonlyöjälle ja kävellyt ketterästi käsillään rappuset ylös. Oton voimista kärrynpyörien nostossa Saaren Jannea vastaan kertoo myös kaustislainen sanonta: ”Jaa jaa, Janne panee konsteilla, mutta minä vain paan voimalla.”
Oton energia riitti Kaustisella moneen asiaan. Hän oli pitäjän ensimmäinen, joka kävi maatalousoppilaitoksen. Hän oli meijerin perustajia ja sen hallituksen pitkäaikainen jäsen ja Keski-Pohjanmaan meijeriliiton puheenjohtaja sekä Valion hallintoneuvoston jäsen useita vuosia. Otto Känsälällä oli kunnallisia luottamustehtäviä ja hän oli mm. ensimmäinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja, Osuuskaupan johtokunnassa ja Säästöpankin isännistössä.
Otto Känsälä osallistui vapaussotaan 1918 muun muassa Hauholla, jossa hän taisteli sattumoisin samalla rintamalla tulevan presidenttimme Urho Kekkosen kanssa. Tämä tuttavuus poiki monien mieliin jääneen jälkiepisodin.
Tapaninpäivänä 1934 vakaana periaatteen miehenä tunnettu Otto Känsälä havaitsi, että IKL oli laskenut sinimustanauhaisen seppeleen Kaustisen vapaussotien sankarihaudalle. Känsälä tuohtui asiasta ja siirsi seppeleen sivummalle, koska haudassa lepäsi hänen parhaita nuoruudentovereitaan. Otto katsoi tämän poliittisen järjestön seppeleen häpäisevän heidän muistoaan.
Asiasta nostettiin oikeusjuttu, mutta Känsälä sai vapauttavan tuomion niin käräjäoikeudessa kuin hovioikeudessakin. Asia sai niin suuret mittasuhteet, että sitä puitiin yli 300 hengen kansankokouksessa. Otto Känsälän kerrottua perusteensa lähes jokainen ilmaisi hänelle kannatuksensa seisaalleen nousten.
Kun Urho Kekkonen vieraili 1966 Kaustisen maatalousnäyttelyssä, hän kyseli kovasti mitä Otto Känsälälle mahtoi kuulua. Kuvattu tapahtuma oli kaikunut toki Kekkosenkin korviin. Otto Känsälä oli tuolloin 77-vuotias eikä päässyt paikalle, mutta presidentilliset terveiset Kaustisen isännät lupasivat toimittaa.
Oiva Känsälä
Oiva Känsälä oli mies parhaassa iässään, kun hän serkkunsa Oton kanssa asteli urheiluseuran perustavaan kokoukseen helmikuun 1. päivänä 1914. Kevytrakenteinen Oiva oli kuin luotu juoksijaksi. Vetelin Yrityksen puuhamiehet olivat tarjonneet Oivalle mahdollisuutta edustaa seuraansa jo pari vuotta aiemmin muun muassa Kokkolassa pidetyissä juoksukilpailuissa.
Oiva oli tehnyt nopeasti ajat, jotka tulivat kestämään hänen jälkeensä monet hyökkäykset. Esimerkiksi 800 metriä taittui aikaan 2.04,1. Palkintokokoelma oli karttunut ja miehen nimi oli luettu jo Kokkola-lehdestä. Otto Känsälä tunnusti jälkikäteen, että oli harmillista nähdä pitäjän parhaan urheilijan keräävän kunniaa naapuripitäjälle. Asiaa varmasti lievitti se, että serkukset olivat perustamassa kumpikin perhettään veteliläisneitokaisten kanssa, jotka voimistelivat ja hiihtivät. Vetelin Yritys teki kuitenkin reilun teon lahjoittamalla Oiva Känsälälle upean juoksijapatsaan, kun tämä siirtyi kotipitäjänsä urheiluseuraan.
Pohjan-Veikoissa Oiva Känsälän tulokset eivät parantuneet. Hän tosin osallistui vielä yli 30-vuotiaana erilaisiin kilpailuihin. Hänen Pentti-poikansa muistaa isänsä kertoneen maastojuoksukilpailuista, jossa lähtö oli Santerin kaffilan edestä. Tämä tapahtui 1920-luvun lopulla, jolloin Paavo Jokivirta oli jo mukana. Pitkä, tummatukkainen Oiva erottuu kuvassa vaatimattomana kokovalkoisessa asussaan, hieman syrjässä nimimiehistä.
Oiva Känsälä harjoitti maanviljelyä ja karjanhoitoa koko elämänsä. Hän oli uuttera, velvollisuudentuntoinen ja vaatimaton mies, joka teki töitä pellolla ja navetassa elämänsä loppuun saakka. Lakoontuneen ohran hän niitti tarkasti vielä muutamaa päivää ennen kuin hänen elämänsä sammui kesällä 1962. Oiva Känsälä oli tuolloin 71-vuotias.
Lähteet
Pekka Kivelä: Sata vuotta Oivan jalanjäljillä. Kaustisen Pohjan-Veikot 1914-2014 (2014)
Pentti Pulakka: Keskipohjalaisia elämänkertoja (1993)
Irma Hämäläinen (Känsälä, Otto Känsälän tytär): Meidän kylä, II osa. Moniste.
KP-V:n ja Kaustisen nuorisoseuran arkistot
Pentti Känsälän ja Sanni Veiskolan haastattelut 21.10.2013
Vesa Känsälän haastattelu 21.10.2013