Kuusikymmentä vuotta sitten touhuttiin Kaustisen Roskakalliolla kovasti. Rakennettiin hyppyrimäkeä tähtäimena päästä näkemään uljaiden mäkikotkien lentoa. Mäki vihittiin käyttöönsä 31. päivänä maaliskuuta 1963.
Suomen ensimmäiset piirustusten mukaan rakennetut hyppyrimäet olivat valmistuneet Helsingin Alppilaan ja Kajaaniin. Rakennettu hyppyrimäki ei sen sijaan ollut vielä pystyssä Kaustisen Finninkalliolla, jonne Kokkola-lehdessä kutsuttiin maaliskuussa 1899 laskijoita seuraavalla ilmoituksella: ”Mäenlaskukilpailu toimeenpannaan Kaustisella ensi lauantaina. Kokoonnutaan kirkolle klo 6 aamulla. Torvisoittokunta on mukana.”
Kaustisen kalliomaastot aivan kirkonkylän kupeessa houkuttelivat aina nuoria miehiä kokeilemaan rohkeuttaan. Arvellaan, että Finninkallion ensimmäisen hyppyrimäki olisi rakennettu jo 1914. Se lienee ollut kuitenkin lumihyppyri. Joka tapauksessa 1917 perustettu Suojeluskunta rakensi samalle paikalle hyppyrimäen 1934, kun järjestön muukin urheilutoiminta oli vilkastumassa.
1930-luvulla Kaustisella huomattiin mäenlaskun vetovoima, olihan laji tullut tutuksi Lake Placidin olympiakisoissa 1932. Pohjan-Veikot sai 1936 Suojeluskunnalta mäen vuokraksi ja kisojen yhteyteen saatiin silloin mäenlaskunäytös. E. Hiltunen saapui Jyväskylästä tekemään näytöshyppyjä. Paikalla oli 430 katsojaa, mikä oli todella paljon ja osoitti lajin kiinnostavan kaustislaisia.
Seuraavana vuonna KP-V yritti löytää norjalaisen valmentajan pitämään mäkihyppääjille koulutusta, mutta joutui tyytymään O. Manniseen, joka tuli Jyväskylästä. Vuonna 1939 oli ohjaajana puolestaan Oiva Valonen, ja kurssin päätteeksi pidettiin kisat.
Kaustisen omista nuorukaisista mäkihyppyä harrastivat Vilho Penttilä, Yrjö Isokangas, Aarne Varila, Tapani Toivonen, Unto Peltoniemi, Jouko ja Timo Paavola, Terho, Teemu ja Tuomo Pesola sekä Esa Virkkala. Mäestä laskivat myös lahtelaiset Leo Laakso, Lauri Valonen ja muistitiedon mukaan runsaan 20 metrin ennätysleiskautusta hallussaan pitänyt Puijon Seppo Pelli.
Finninkallion hyppyrin profiilia ja alastuloa jouduttiin parantamaan usein, ja rakennuspuutavarakin tuppasi lahoamaan. Ongelmana oli mm. se, että hyppyripöydän jälkeen oli melko pitkä tasainen osuus ennen kuin hyppääjä pääsi jyrkemmälle osuudelle. Tämä aiheutti jalkakipuja ja kaatumisia.
Finninkallion mäki ei ollut enää hyppykunnossa sotien jälkeen. Mäkiurheilu lähes kuoli Kaustisella, mutta sinnikkäinä harrastajina Jouko Paavola ja Esa Virkkala jatkoivat kilpailemista. Jouko olikin moninkertainen piirin mestari yhdistetyssä 1950-luvulla. Hän osallistui myös joihinkin suurempiin kisoihin ja päihitti kerran yhdistetyn SM-mitalimiehen Esko Jussilan.
Uusi uljas hyppyrimäki alkoi kangastella seuran puuhamiesten silmissä 1950-luvun puolivälissä.
Kesäkuussa 1956 uuden hyppyrimäen rakentamishankkeeseen ryhdyttiin uudelleen. KP-V valitsi Veikko Kivelän ja Taito Virkkalan viemään asiaa eteenpäin. Olavi Vintturi ehdotti hiihtomäen rakentamista ja samalla hänen mielestään tuli kehittää Kaustiselle hiihtokeskusta.
Tammikuussa 1958 tutustuttiin hiihtomäen rakennuspiirustuksiin, mutta veikkausvoittovaroja ei vielä päätetty hakea. Päätettiin kuitenkin ryhtyä toimenpiteisiin 30-40 metrin hiihtomäen rakentamiseksi. Paikaksi valittiin Finninkallion takana oleva Roskakallio. Maaliskuussa päätettiin ottaa kiireellisesti yhteyttä maapohjan omistajaan Kauno Pajukankaaseen. Kohta mäkihankkeeseen tuli tauko, koska projektin hinta näytti muodostuvan liian kalliiksi.
Vuonna 1959 seuran vuosikokous hyväksyi hiihtomäen rakentamishankkeen ja päätti ostaa Kauno Pajukankaalta 250 000 markalla sitä varten hehtaarin suuruisen tontin. Pentti Kattilakoski ryhtyi vetämään toimikuntaa, johon nimitettiin 13 jäsentä. Nämä lupautuivat tontin oston takaajiksi pankkilainaa vastaan. Samalla päätettiin anoa veikkausvoittovaroja 1,25 miljoonaa. Kunnan takuita pyydettiin miljoonan markan lainalle.
Kesällä 1959 saatiin veikkausvoittovaroja 0,5 miljoonaa, josta 300 000 markkaa sijoitettiin Köyhäjoelle tehtävään urheilukenttään ja loppuosa hiihtomäkeen. Mäkitoimikuntaa vetämään asettui nyt 1960 Pauli Känsälä. Jo seuraavassa kokouksessa anottiin veikkausvoittovaroja mäkeä varten miljoona markkaa.
Mäkisuunnitelmia jatkettiin 38,5 metrin pohjalta, mutta ”mäessä voitaisiin kuitenkin tehdä 41 metrin hyppyjä”. Mäkitoimikunta kiirehti rakennussuunnitelmia rovaniemeläiseltä arkkitehti Ole Gottlebeniltä. Urakkatarjousta pyydettiiin Rakennusliike Kuusisto & kumppaneilta Kauhajoelta. Kunnalta anottiin kahden miljoonan edestä lisätakuita. Lisäksi päätettiin kerätä kunnan alueelta kansalaisilta lisätakuita niin, ettei takuu nouse yli 50 000 markan henkilöä kohden.
Kesällä johtokunnalle myönnettiin oikeus ottaa lainaa hiihtomäkeä varten neljään miljoonaan markkaan saakka. Lainaan sisältyi kunnan takausta yhteen miljoonaan markkaan ja yksityisten takausta kolmeen miljoonan markkaan saakka. Laina jaettiin paikallispankkien kesken.
Puutavaran hankkimisen otti vastuulleen Veikko Kivelä. Jo marraskuussa pudasjärveläinen rakennusmestari Alpo Seppänen oli Kaustisella esittelemässä arvioitaan hiihtomäen rakentamisesta ja tarjoutui tekemään urakkatarjouksen. Seppänen oli ollut rakennuttamassa mäkeä mm. Lappeenrantaan. Seura päätti hyväksyä Seppäsen tarjouksen.
Vuonna 1962 seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pauli Känsälä, joka oli toiminut tarmokkaasti hyppyrimäen rakentamiseksi. Hiihtomäen rakentamiseen nimitettiin talkoopäälliköksi Matti Kentala. Väinö Teirikangas ja Pentti Kattilakoski lähetettiin neuvottelemaan veikkausvoittovaroista eduskunnan puhemiehen Kauno Kleemolan kanssa.
Joulukuussa 1962 Pauli Känsälä selosti hiihtomäen tilannetta. Kokonaiskustannukset olivat kohonneet 7,250 000 miljoonaan ja lainoja oli siihen käytetty 5,25 miljoonaa. Veikkausvoittovaroja oli saatu 1,9 miljoonaa. Maksamattomia laskuja oli 600 000 mk. Kokous antoi valtuudet ottaa 600 000 markan vekselin.
Hiihtomäen alamäki vaati vielä ruoppausta. Mäen vihkiäiskilpailuja suunniteltiin tammikuun lopulle, mutta ne jouduttiin siirtämään maaliskuun 31. päivään, koska rakennustyöt olivat viivästyneet.
Ensimmäiset hypyt kyllä päästiin hyppäämään jo helmikuussa. Markku ja Lauri Kivelä sekä Olli ja Timo Kangas olivat etunenässä kiipeämässä torniin.
Kaustisen kisoihin 31.3.1963 ryhdyttiin innokkaasti hankkimaan nimekkäitä osallistujia. Toimikuntaan nimettiin Veikko Kivelä (pj), Sulo Peltoniemi, Tapani Toivonen, Taito Virkkala, Teemu Pesola ja Erkki Harju. Päätettiin pyytää hiihtoon Veikko Hakulinen, Huhtalan veljekset Eino ja Väinö, Vetelin Hannu Taipale ja Lahdesta 4-5 mäkimiestä, joista ”yhden tuli olla hyvä”. Kyseessä oli siihen saakka kaikkien aikojen suurin urheilutapahtuma Kaustisella, ja järjestelytehtävissä oli toista sataa vapaaehtoista.
Hiihtomäkeen tarvittavat lainat päätyivät 50 000 markkaan (Suomen markka oli vuoden alussa muutettu niin, että leikattiin kaksi nollaa pois), josta Kaustisen Osuuskassasta saatiin 29 000 ja Säästöpankista 21 000 mk:n lainat. Kunta ilmoitti ottavansa huolekseen10 000 mk:n lainan.
Huhtikuussa johtokunta kokoontui tyytyväisenä hiihtomäen vihkiäiskilpailujen onnistuttua hyvin.
Veikkausvoittovaroja saatiin ja niillä maksettiin Osuuskassan laina. Pankin tuolloinen johtaja Alpo Salonen on kertonut, miten laina oli huolettanut häntä aluksi kovasti. Pankkitarkastajat olivat pelotelleet, että liki 300 henkilön takaukset ovat periaatteessa vakuudettomat. Tosin takaajat olivat sitoutuneet siihen, että mikäli KP-V ei pysty lainaa maksamaan takaisin, jokainen takaaja maksaa 300 markkaa seuran tilille ja laina hoidetaan näin pois.
Ensimmäiset Kaustisen kisat onnistuivat erinomaisesti, ja seura päätti lyhentää molempien rahalaitosten velkoja yhteensä 5000 markalla. Ounasvaaran Ensio Hyytiä sai kunnian hypätä vihkiäishypyn, koska oli samana vuonna ollut Suomen mestari. Olihan Hyytiä ollut myös yllättäen Lahden MM-kisoissa 1958 hopealla. Kaustisen kilpailussa mies esiintyi kuitenkin vaatimattomasti tulevan olympiavoittajan Veikko Kankkosen voittaessa ylivoimaisesti. Kylällä kerrottiin, että Hyytiä oli viettänyt edellisen illan Veikkolan tansseissa ja tehnyt aamuun kestäneen riiuureissun kylälle…
Vihkiäispuheen piti eduskunnan puhemies Kauno Kleemola, joka ei enää jaksanut nousta alamäen ylätasanteelle vaan piti puheensa tuomaritornin välitasanteelta. Vihkiäiskisojen käsiohjelma kertoo hyvin kiitollisuudesta, jota kaustislaiset osoittivat Kleemolalle. ”Puhemies Kleemolan henkilökohtainen tuki on ollut varauksetta käytettävissämme ja vain sen tuen avulla olemme selvinneet monista ylivoimaisilta näyttäneistä vaikeuksista sekä kilpailujen järjestelykysymyksissä että myös taloudellisissa vaikeuksissa.”
Mäenlaskun parissa oli kymmeniä poikia 1970-luvulle tultaessa, ja KP-V hallitsi maakunnassa kaikin puolin lajia yhdistetty mukaan lukien. Harjoittelutilannetta kohentamaan ison mäen kupeeseen rakennettiin vielä pikkumäki, johon aina kekseliäs mäkimies Matti Nikula viritti eräänlaisen kuivaharjoitteluun sopivan hyppypaikan.
Kaustisen hyppyrimäessä hypättiin lähes 25 vuoden aikana uljaita hyppyjä, joista vastasivat tuo ajan maineikkaimmat mäkihyppääjät. KP-V:n kunnianhimoiset puuhamiehet haaveilivat alusta saakka 50 metrin hypyistä.
Kun sitten vihkiäiskilpailuissa jopa Veikko Kankkonen jäi voitostaan huolimatta 42,5 metriin, mäkeä oli korjattava. Pulmana oli se, että alamäki loppui liian lyhyeen ja hyvällä kelillä hypyt saattoivat olla vaarallisia. Ylämäen lähtölavat olivat hankalat käyttää ja pahimmillaan vauhtia hidastamaan jouduttiin käyttämään räsymattoja! Tähän liittyi uhkaava tilanne, kun Seppo Reijonen takertui mattoon vauhtia ponnistaessaan. Mies kuitenkin kipusi ylös saman tien ja hyppäsipä vielä hyvän hypyn. Kankkonen itsekin joutui vuonna 1965 sairaalaan kaaduttuaan ylipitkän hyppynsä.
Alamonttua ruopattiin lisää ja sen profiili saatiin paremmaksi. Sen lisäksi tarvittiin vähän oveluutta. Hiihtojaoston puheenjohtajan hiljaisella tuella muutama innokas (tämän tarinan kirjoittaja mukaan lukien) nuorukainen ”mittasi” pituusmerkit uudelleen ja kas kummaa: vuonna 1968 rikottiin ennätys, kun Anatoli Jegljanov pamautti 52 metriä!
Vuonna 1988 mäkeä uusittiin viimeisen kerran. Vuonna 1986 KP-V oli myynyt hyppyrin maa-alueineen Kaustisen kunnalle 22 000 markalla. Kunta haki puolestaan valtion liikuntaneuvostolta avustusta Kaustisen mäen korjaamiseen ja saikin sitä runsaat 200 000 markkaa. Mäkeä korjattiin niin, että lentorata oli matalampi ja hypyt turvallisempia. Ihan hetkessä tämä kaikki ei onnistunut, ja Erkki Ahtiainen muistaa kaatuneensa pahasti ensimmäisessä koehypyssään. Sivuristiside meni poikki ja Erkin jalka oli kipsissä kuusi viikkoa.
Vielä 1990-luvulla mäkitoimintaa viriteltiin uudelleen. Vuonna 1997 pidettiin mäessä viimeisiksi jääneet kilpailut, vaikka huippuja ei paikalle saatukaan. Väkeä oli kuitenkin muutamia satoja. Viimeisin hyppy Kaustisen mäestä tehtiin 1998. Sen tekijänä oli Erkki Ahtiainen, joka itse on hieman epävarma tuosta historiallisesta tapahtumasta.
Veteraanihyppääjät tutkivat ajatusta herättää mäki eloon vielä 2006, koska tälle hyppääjäryhmälle Kaustisen mäki oli aivan sopiva. Syksyllä 2006 mäen tornin kolmen pitkän runkotolpan havaittiin hieman notkahtaneen. Paikallinen yrittäjä oli valmistautunut asiantilan korjaamiseen, mutta kunnan tekninen johtaja päätti nopeasti varata pioneerit kaatamaan hyppyri nurin, koska piti sitä vaarallisena.
Räjäytysaika yritettiin pitää salassa, mutta tieto kuitenkin levisi huhuna kaustislaisten keskuuteen. Töllistelijöitä oli satamäärin. Räjäytystä odotellessa moni kertasi hyppyrimäkeen liittynyttä kaustislaista historiaa. ”Eipä ollut kyynelkään kaukana siinä vaiheessa, kun torni alas ammuttiin”, muisteli Erkki Ahtiainen jälkeenpäin.
Alastulo-osa jäi joksikin aikaa vielä jaloilleen, mutta lopulta sekin räjäytettiin vuonna 2012, parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen.
Kaustisen mäen ennätykseksi jäi 54 metriä ja sen jakoivat Pentti Kokkonen (1979) ja Matti Nykänen (1984). KP-V:n omista hyppääjistä ennätys jäi Erkki Ahtiaiselle, 47,5 m (1986).
Kaustisen hyppyrimäen yläosa räjäytettiin alas 2.9.2006.
Alastulorakennelmaa yritettiin räjäyttää 9.10.2012 ensi kerran ja epäonnistuneen yrityksen jälkeen lopullisesti 10.10.2012.
PEKKA KIVELÄ
Lähteet
KP-V:n arkisto
Keskipohjanmaa
Erkki Ahtiaisen haastattelu
