Tarinaa Pelimannitalosta

Kaustisen Pelimannitalon tarina alkaa vuoden 1800 paikkeilla. Oli kevättulvien aika. Perhon erämetsistä Kokkolan kirkon rakennuspuiksi hakattuja hirsiä uitettiin Perhonjokea pitkin kohti merenrantaa ja Kokkolan kaupunkia. Tulvavesi jostain kumman syystä kuitenkin yllättäen kuivui, ja hirret juuttuivat rantaan Vetelissä Pulkkisen seutuvilla. Matti Matinpoika Pulkkinen, kansansuussa ”Rapakkoleuka”, teki puista edulliset kaupat ja rakensi niistä suurperheelleen kodin, Aapintuvan. Tuota keskipohjalaisten kirvesmiesten kehittämää sivukamarillista talomallia …

View Post

Ylikorpi Juho

Ylikorpi, Juho, kruununtorppari, maanviljelijä, kansanedustaja, syntyi Kaustisella 4.4.1864. Kuoli Toholammilla 25.12.1937. Vanhemmat olivat Matti Antinpoika Känsäkoski ja Kaisa Jaakontytär Kolabacka. Kaustisen Kalavedellä syntynyt Juho sairasti lapsuudessaan vaikeasti useita keroja. Jo seitsenvuotiaana hänen haaveenaan oli päästä johonkin kouluun. Kaustisella aloitettiin tuohon aikaan kiertokoulu, johon hän pääsi sisarensa Tildan kanssa. Koska sisarukset osasivat lukea, opettaja ei antanut heille ollenkaan läksyjä, mitä lapset …