Aika kypsyy oman seuran perustamiseen
Kaustisen Pohjan-Veikot perustettiin 1914
Otto Känsälä (s. 1889) oli nuorisoseuran puuhamiehenä ja uuden talon rakennushankkeen vetäjänä mukana myös Kaustisen nuorisoseuran ensimmäisissä, omissa jäsentenvälisissä hiihdoissa, jotka pantiin toimeen Virkkalan suvannolla 1910. ”Pantaisiinko toimeen kilpahiihto ja onko se hyödyllistä ja minkälaisia palkintoja jaetaan?”, Otto Känsälä oli kysynyt nuorisoseuran johtokunnassa.
Otto sai ehdotuksensa läpi. Kilpailun voitti Julius Juoperi, toinen oli Julius Järvilä, mutta Otto Känsälä olikin sitten kolmas yhteensä 11 kilpailijan hiihdossa. Hupaisa merkintä iltamien ohjelmasta löytyy Kokkola-lehdestä: ”Esitettiin näytelmä Langaton telefooni.”
Nuorisoseurassa alettiin nyt (14.1.1910) puhua avoimesti omasta urheiluseurasta. ”Syntyi vilkas keskustelu ja eräs puhuja ehdotti, että net jotka urheilua rakastavat perustavat urheiluseuran”, kirjattiin seuran johtokunnan pöytäkirjaan. Seuran perustamista valmistelemaan valittiin Otto Känsälä ja Kalle Virkkala. Elina Varila oli läsnä kokouksessa ja kannatti ajatusta. Otto Känsälä sai vastuulleen kirjoittaa Kipinään ja esiintyipä myös joulupukkina seuran joulujuhlissa.
Seuraavana talvena hiihdettiin taas seuran jäsentenväliset hiihdot, nyt Puhkionluomasta Juoperinkosken alle viisi kilometriä. Naisillekin oli jo oma sarjansa ja kahden kilometrin matka. Palkinnoiksi hankittiin miehille hopeisia mitaleja ja naisille tauluja.
Kesällä 1912 keskusteltiin nuorisoseurassa taas yleisestä kilpailutapahtumasta, mutta kannatusta sen järjestämiselle ei tullut riittävästi, koska ”juhlat tulevat vaatimaan voimia niin paljon joka puolestaan lamauttaa ihmisen henkisiä harrastuksia ja kuluttaa aineellisia varoja”. Seuraavan vuoden syysjuhlissa pidettiin kuitenkin kisat, joiden suunnittelijoiksi nimettiin Otto Känsälä, Nestori Kainu, Oiva Känsälä ja Nikolai Varila. Ohjelmassa oli muun muassa tytöille 100 metrin juoksu.
Määrätietoisesti Otto Känsälä jatkoi ihmisten taivuttelua urheiluseuran perustamiseksi Kaustiselle. Kaustisen Edistysseuran pöytäkirjassa todettiin 16.11.1913 Otto Känsälän ehdottaneen ”Yhteisseuran perustamista”. Hän perusteli urheilun hyötyjä siten, että tämä terästää luonnetta, ehkäisee tauteja, kasvattaa voimaa.
Oiva Känsälä (s. 1891), Otto Känsälän serkku ja alun alkaen Peltoniemen veljesten poikia Tastulasta, oli saanut kipinän juoksemiseen ja havainnut lahjansa siihen hyviksi. Hän oli päättänyt edustaa Vetelin Yritystä, koska Kaustisen nuorisoseurassa jahkailtiin yhä, onko urheiluseuran perustaminen paikallaan. Kenties Oivan päätökseen vaikutti myös Vetelin naisvoimistelijoissa Katajissa voimistellut Tekla Tunkkari, hänen tuleva puolisonsa? Oivan urheilumenestys oli erinomainen, ja hänestä kehittyi nopeasti koko Kokkolan piirin paras keskimatkojen juoksija. Myös Otto oli löytänyt puolison Vetelin urheilevista nuorista, hiihdossakin kilpailleen Tyyne Torpan.
Vetelin paidassa vuonna 1913 Oiva juoksi 800 metrin piirin ennätykseksi 2.04,1, joka kesti jälkipolvien hyökkäykset parinkymmenen vuoden ajan. Hän oli liittynyt seuraan 20-vuotiaana ja saavutti 400 metrilläkin heti ajan 54,3. Pohjan-Veikkojen riveissä Oiva voitti vielä kerran 1500 metrin piirinmestaruuden, mutta sen jälkeen häntä ei radoilla juuri nähty, mutta saattoi osallistua joihinkin Kaustisella pidettyihin maastojuoksuihin kuten erääseen Santerin kaffilan edestä lähteneeseen kilpaan 1920-luvun puolivälissä.
Pohjan-Veikot syntyy
Tukholman olympialaiset 1912 olivat suuren kansallisen heräämisen aikaa. Ne muistetaan erityisesti Hannes Kolehmaisen juoksuvoitoista ja siitä, miten Suomi ei saanut vielä esiintyä oman lippunsa alla. Mutta kisoissa oli mukana 175 muutakin suomalaisurheilijaa kuin hymyilevä Hannes. Suomi saavutti yhdeksän kultaa, kahdeksan hopeaa ja yhdeksän pronssia. Heittäjät Armas Taipale ja Julius Saaristo toivat kultaa, niin myös painijat Kaarlo Koskelo, Emil Väre ja Yrjö Saarela.
Kaustislaisten ja veteliläisten läheinen kanssakäyminen vaikutti vähitellen siihen, että nimismies Ilmari Tainio suorastaan patisti kaustislaisia perustamaan oman urheiluseuran lähettämällä asiaa koskevan kirjelmän Kaustisen nuorisoseuralle 1913. Seurassa oli selkeästi kahta ilmaa, mutta jakaantumiseen tai riitelyyn ei kuitenkaan jouduttu.
Otto Känsälä muisteli tapahtumia 25 vuotta perustamisen jälkeen kirjoituksessa, joka löytyy sanatarkkana seuran arkistosta:
Oli noloa lukea lehdistä, että…
”Nuorisoseuratoimintaa arvostellaan monesti hyvin ankarasti, siitä huolimatta on ns:sta lähtöisin monta hyvää asiaa. Kaustisen Kirkonkylän nuorisoseuran yhtenä myönteisenä saavutuksena on pidettävä tämän urheiluseuran perustamista, joka nyt on täyttänyt 25 vuotta.
Mainitussa nuorisoseurassa oli urheiluharrastus jo useita vuosia ennen urheiluseuran perustamista voimakkaassa nousussa. Niinpä jäsenet seurassa toimintansa perusteella pakkasivat jakaantumaan urheilu- ja aatteenihmisiin. Urheilun harrastajat olivat laiskoja ottamaan osaa henkiseen eli niin sanottuun aatteelliseen työhön ja olivat samalla tanssin ja muun huvittelun haluisia, jota vastoin niin sanotut aatteen ihmiset tahtoivat rajoittaa tanssia ja panivat suuremman painon henkisille toiminnoille.
Onneksi rajat eivät sentään muodostuneet aivan selviksi, joten näistä vaikutteista ei mitään hankausta tai hajaannusta seuran kesken syntynyt. Ennen urheiluseuran perustamista asetettiin nuorisoseuran vuosikokouksessa vuodeksi urheilutoimikunta. Vuonna 1910 talvella oli pojille voimisteluharjoitukset opettaja E. Sarasteen johdolla. Urheilijakykyjä alkoi ilmetä seuraamme. Vuonna 1913 sen ajan paras urheilijakykymme liittyi Vetelin Yritykseen päästäkseen kilpailemaan Kokkolan piirin aluemestaruuskilpailuihin, joissa sitten voittikin kolme mestaruutta, nimittäin 400, 800 ja 1500 metrin matkoilla hyvillä ennätyksillä. Muistaakseni 800 metrin Kokkolan piirin ennätys oli hänen nimissään parikymmentä vuotta.
Nämä tiedot oli meidän toisten noloa lukea lehdestä, Oiva Känsälän läheisinä seuratovereina, kun tulosten perässä julkaistiin Vetelin Yritys. Niin kehittyikin sitten 1914 nuorisoseuran ensimmäisessä kuukausikokouksessa oman urheiluseuran perustamisajatus valmiiksi ja päätettiin kokoontua 1. pnä helmikuuta urheiluseuran perustavaan kokoukseen. Urheiluseuramme syntymäpäivä on siis ensimmäinen helmikuuta 1914.”
Kaustisen urheiluseurakokouksen Pöytäkirja tehty 1 päivä helmik 1914
1 p
Kokoukseen ensinnäkin valittiin väliaikainen puheen johtaja. Rikati Huntus ehdotti Otto Känsälää joka hyväksyttiin.
2p
Valittiin johtokunta, johon kuuluu henkilöt Otto Känsälä, Oiva Känsälä, Yrjö Puumala, Nestori Kainu, Emma Wirkkala, Elina Warila ja Lempi Järvilä.
3p
Johtokuntaan valittiin varsinainen puheenjohtaja Otto Känsälä, Kirjuriksi Lempi Järvilä, Rahaston hoitajaksi Nestori Kainu.
4p
Päätettiin koota Urheiluseuran jäsenmaksu samassa kokouksessa 25 p.
5p
Koetettiin hankkia sievä nimi Urheilu seuralle. Oiva Känsälä ehdotti nimen Pohjanveikot, joka myös hyväksyttiin.
Seuran puolesta Lempi Järvilä
Pöytäkirja tehty Kaustisen urheiluseuran Pohjan-veikot kokouksessa Kirkon kylän nuorisoseuran talolla 29 pnä maaliskuuta 1914.
Kokous alettiin laululla ”Kuullos pyhä vala”
1.
Walitttiin väliaikainen kirjuri, koska kirjuri ei ollut saapunut paikalle. Walituksi tuli Elina Warila.
2.
1ksi Puheenjohtaja luki urheiluseuran säännöt jotka hyväksyttiin.
2ksi Ehdotti, että täytettäisiin säännöt, vaan ennen sitä jaettaisiin seura piireihin koska sääntöjä täyttäessä sitä kaivattin, joka hyväksyttiin.
3ksi Seura jaettiin piireihin siten, että kirkon kylä tuli kahtia siis Ylikylän ja Alikylän piiri, joiden raja kulkee Pajalan ja Kappelin välistä sekä Nikulan ja Ylimetsäkylän piiri.
4ksi täytettiin säännöt.
3
Valittiin tilintarkastajat joiksi tulivat Rikhart Huntus ja Heino Kerttula.
4
Valittiin kilpailu toimikunta, valituiksi tulivat Heino Kerttula, Frans Hautakoski, Eefferi Känsälä ja Kristiina Lingren.
5
Puheenjohtaja huomautti, että olisi saatava seuran rahastoa kartutetuksi ja ehdotti, että pantaisiin toimeen iltamia, joka hyväksyttiin. Päätettiin pyytää nuoriso seura huoneita iltamien pitoa varten, pyytäjäksi valittiin Otto Känsälä. Iltaman ohjelma jätettiin Urheilutoimikunnan ja johtokunnan huoleksi.
6
Keskusteltiin urheiluvälineiden ostosta ja päätettiin ostaa kiekkoja ja keihäs, ostajaksi valittiin Oiva Känsälä.
7
Keskusteltiin siitä minkälaiset urheilupuvut olisi sopivat. Oiva Känsälä ehdotti mustia housuja ja valkoista paitaa joka hyväksyttiin. Merkistä ei voitu vielä päättää, vaan jätettiin jokaisen harkittavaksi seuraavaan kokoukseen saakka ja siellä esille tuotavaksi.
Kokouksen puolesta Elina Warila
(väliaikainen kirjuri)
Otto Känsälä muisteli myöhemmin (1939), että kokouksen ulkopuolella oli sovittu, että hyväksytyksen tulevan nimen ehdottaja vapautuu ”keksinnöllään vuoden jäsenmaksusta, joten tämä merkitsi Oiva Känsälälle 25 pennin säästöä”.
Nimen sopivaisuutta puollettiin sillä perusteella, että ”asemansa puolesta seura on Pohjanmaalla ja se on perustettu kansan pohjakerroksia varten. Kansan pohjakerroksella sen ajan usein käytetyn sanonnan mukaan tarkoitettiin koulua käymätöntä maataloustyöstä elävää kansaa. Nimellä siis tarkoitettiin Pohjanmaan ja kansan pohjalta tulleita seikkoja. Eivätkä tytötkään tahtoneet siihen siskoutta liitettäväksi.”
Pekka Kivelä
Lähteitä:
Kaustisen nuorisoseuran arkisto
KP-V:n arkisto
Otto Känsälän muistelma 12.3.1939. Pitämätön puhe seuran 25-vuotisjuhlassa.
Kokkola-lehti
Kaarlo Autio: Keskipohjalaisen urheilun historia. Kokkola 1963.
Sadan vuoden olympiadi. WSOY 2007.
Antti Hietalahti: Urheileva Halsua. Kokkola 1986.
Tunkkarin kyläkirja 2004.
Ilta Johanssonin haastattelu
Arvid Virkkalan muistelmia
Oskari Vintturin haastattelu (Risto Känsälä 1.1.1978)
Oskari Vintturi muistelee (s. 1899)
Kärrynrattaan työntö oli ensimmäisiä kilpailumuotoja. Kuka siis useimmin jaksoi nostaa kärrynrattaita ylös oli voimakkain ja paras. Ennen kuulantyöntöä paiskottiin pyöreitä kiviä. Keihään tilalle oli käppien heittoa. Hankittiin jonkinlainen prota, jota viskottiin.
Nikulan kilpailuissa oli myös hirrensyöksy. Viiperin Rikati (Rauma) voitti kilpailun, jossa oli mukana jopa veteliläisiä.
Juoksussa ja hiihdossa aikaa otettiin herättäjäkellolla, ei koko kylässä ollut montakaan kelloa. Säännöt eivät olleet niin tarkkoja. Pituushypyssäkin pituus mitattiin varpaan jättämästä jäljestä.
Ullavassa oltiin myös aika väljiä. ”Jalo Järvelä, joka oli koko hyvä pikajuoksija ja joka oli juossut 100 m noin 12 sekunnin paikkaille, voitti Ullavassa. Kaho sinä Krisiaani kellua niin minä huuan hoppaa, sanoi ullavalainen lähettäjä- Kun kellosta ei saatu oikein selvää, toimitsija sanoi, että ”pannahan 12 kun se on sen ennenki juossu”.
Hiihdossa yhteislähtökisat olivat hyviä ja helpottivat myös yleisön seuraamista. Oskari oli itsekin kilpailussa, jossa oli mukana yli 30 hiihtäjää. Palkinnot olivat vaatimattomat, esim. pieni kirja tms.
Kerran Oskari sai 20 markkaa ja ”sillä kyllä pysty ostahan makiaisia ja tupakkia aika palion”.