Miten Kaustisella pidettiin kruunuhäitä
Kaustislaiset häät ovat monessa suhteessa verrattavat Kalevalassa kuvattuihin Pohjolan häihin, ainakin väen sekä ruoan ja juomankin paljouteen.
Häät pidettiin aina sulhaisen kotona ja hänen tai hänen vanhempainsa toimesta ja kustannuksella – tavallisesti voitolla.
Häämuonavaroihin kuluu teurastettu lehmä tai sonni, puoli tynnyriä herneitä, 5-6 nelikkoa suolattujaa siikoja, 150 kiloa tuoreita silakoita, 30-90 kannua viinaa. Tosin se myöhemmin vaihdettiin kahviin ja juotavaksi piti olla myös 2500 pulloa limonadia ynnä muuta.
Pääsimme perheemme kanssa muutaman kerran mukaan tällaisiin perinteisiin häihin. Häät oli pidettävä kesällä, koska niiden täytyy tapahtua väenpaljouden takia ulkosalla. Häihin kutsuttiin suullisesti käyden talosta taloon koko kylä tai puoli seurakuntaa. Sukulaiset kutsuttiin sukulaisista kaikki, kauempana asuvista nuori väki. Kutsun toimitti hyvissä ajoin joko sulhainen tai hänen isänsä, usein molemmat eri kylissä käyden. Kutsuttujen määrä oli 750-1200, saapuvien 500-750 jopa 900. Ennen väestön vähälukuisuuden vuoksi olivat luvutkin tietysti pienemmät.
Missään talossa ei tietysti ole niin paljon pöytiä ja ruoka-astioita, että häät voitaisiin viettää omineen. Eikä se tulisi kysymykseenkään. Joka talon aitassa oli pöytä tai pari pitopöydiksi, vaikka olivatkin eri tyyliä kuin talon käyttöpöydät. Kopassa oli pitolusikoita, suuria risaisia, maalaamattomia puulusikoita, pitovateja, suuria puukuppeja, kaikki maalaamattomia ja hiekalla puhdistettavia.
Häätalosta käytiin hevosten kanssa keräilemässä näitä tarpeita. Ennen häitä kävivät kyläläiset valmistelemassa häätaloa, pystyttivät koivuja pitkin taloon johtavan tien vieriä sekä pihan ympärille. Hääsalina oleva talon tupa vuorattiin kylästä kerätyillä lakanoilla seiniä ja kattoa myöten. Seinille asetettiin peilejä, kuvatauluja, kukkia ja lehtiä.
Kattoon salin keskelle tehtiin erivärisistä shaaleista ja liinoista morsiantaivas siten, että isoin shaali asetettiin salin suuntaiseen asentoon, pienemmät kulmittain toinen toisensa sisälle, niin että kaikki reunakoristeet riippuvat noin 10-15 cm katosta alaspäin.
Mestareina olivat kylän emännät. Tytöt neuloivat lakanoihin ja liinoihin naulaamista varten lisätilkkuja, pojat naulasivat, toiset perkasivat kaloja ja kuorivat perunoita.
Siinä oli kiirettä jokaiselle.”Kaffariväki”, johon kuului naapurien isäntiä ja kokkeina toimivia emäntiä, pesivät astioita ja pöytiä, sillä häät alkaisivat huomenna. Isännät maistelivat juomien makua aitan jyvälaariin kätketystä säiliöstä.
Hääaamuna saapuivat sangen varhain kokit ja kaffarit, pelimannit ja ylimmäiset vihkiliinanpitomiehet sekä ”morsiamenvaatissijat” kruunuineen.
Morsian ja sulhainen määräsivät pareiksi suurimman osan saapuvaksi odotettavaa nuorisoa. Lähisukulaiset ja parhaat asetettiin alkupäähän, muut loppupäähän. Nämä ovat vihkiliinanpitäjiä. Ylimmäisiksi eli ensimmäiseksi ja toiseksi pariksi valittiin morsiusparin lähemmät omaiset mikäli tanssitaito sallii. Kaikki kirjoitettiin listalle.
Vaatissija eli Kaustisella aina Kruunu-Marjaana lähti morsianta pukemaan joko morsiamen kotiin tai jos se on liian kaukana, johonkin lähellä olevaan taloon, josta morsian noudetaan.
Pelimannit eli pari-kolme viuluniekkaa ja urkuharmoonin soittaja asettuvat portille odottamaan hääväkeä. Kaffarit keittivät totia, jossa on kuumaa vettä, sokeria ja viinaa ehkä jotain maustettakin ja asettuvat pöytineen ja hopeisine pokaaleineen pihaportille.
Kun hääväkeä alkoi saapua, rupesivat pelimannit soittamaan häihintulomarssia. Sitä kesti pari tuntia. Vastaanottajat antoivat kättä kaikille tulijoille ja tulijat ryyppäsivät pokaaleista marssin tahdissa sekä löivät yhteen pokaaleja. Pokaali tarjottiin kädestä ja laskettiin pöydälle. Kaksi kertaa tarjottiin pokaalia vastaantulijoille, jotka kädellä työnsivät sen takaisin toista ryyppyä varten.
Hääväki ajoi pihalle, josta lahjat kuten maito, voi, leipä, juustot korjattiin aittaan. Hevoset riisuttiin ja vieraat istuivat sitä mukaa kun saapuivat pihalle asetettuihin pöytiin syömään.
Ruokana oli paksua jästileipää halkaistuna ja siikoja laudanpalasten päällä. Juomana oli vahvaa kotiolutta eli sahtia suurissa kaksikorvaisissa puuhaarikoissa eli tuopeissa. Mitään veistä tai haarukkaa ei ollut koskaan pöydässä, vaan miehet käyttivät tuppipuukkoaan ja tekivät voileivät ja leikkasivat kalat naisille käteen. Kukin nousi haukattuaan ja toinen istui paikalle kaffariväen seisoessa selän takana ja kantaessa lisää pöytään.
Vähitellen kaikki saapuivat. Vihkiliinan pitomiehet huudettiin riviin pareittain Pelimannit asettuivat rattaille kulkueen etunenään, sulhanen ja ylimmäiset seuraaviin ja niin kaikki parit peräkkäin ja kaksi paria rattaisiin ja niin lähdettiin soitellen marssia noutamaan morsianta. Milloin vihkiliinanpitäjiä oli niin paljon, ettei hääväen hevoset riitä, mentiin jalan. Vain pelimannit pääsivät hevosella.
Perillä sulhainen muitta mutkitta astui sisään, otti morsiamensa käsikoukkuun ja sitten rattaille. Usein tarjottiin totia myös täällä noutajille. Ennen morsiamen isä talutti tyttärensä äitinsä taluttaman sulhaisen luo ja vanhukset sitten yhdessä ajoivat morsiusparin perässä häätaloon.
Häätalon pihalla ajoivat pelimannit syrjään ja muu joukkue marssii morsiusparin perässä hääsaliin, jossa perällä jo pappi ja lukkari seisovat. Marssiessa käveli aina tyttö vasemmalla, poika oikealla puolella, asettuen taivaan alle papin kohdalle lattialle olevien olevien tyynyjen eteen. Saattue asettui kumpikin sukupuoli omalle puolelleen salia parin ympärille. Vihkiliinaa käytettiin aina ennen ja sen pitomiehet olivat mukana.
Heti vihkimisen päätyttyä kääntyi nuoripari salin perälle niin, että morsian oli oikealla. Pelimannit virittivät kättelymarssin. Pappi onnitteli ensin, sen perästä vihkiliinanpitomiehet järjestyksessä marssien ulos. Kaikki hääväki käy paria kättelemässä läheisyyden- ja iänmukaisessa järjestyksessä, jonka perästä asetuttiin pöytiin.
Hienommin katetun ja kalustetun ison pöydän päähän asettuivat morsiuspari ja pappi, pitkin sivuja läheiset omaiset ja naapurit. Myös usein ylimmäiset vihkiliinanpitäjät sijoituttuivat siihen, mutta muut siirtyvät toisiin pöytiin.
Juottomarssin soidessa kiertää isossa pöydässä juomalla täytettyä hopeapokaalia, muissa usein läkkituopit, suusta suuhun miesten ja naisten kesken.
Suurilla lusikoilla täytettyjä pärekoppia kuljetettiin syöjäin pään päällä, josta kukin valikoi lusikan. Syötiin suurista vadeista, usein kuusi henkeä yhdestä ensin paistia, joka oli jotain suolaista lihakeittoa, sen perästä rusinasoppaa ja riisiryynipuuroa.
Siikaa ja leipää syö kukin tarpeen mukaan. Käy iloinen puheensorina, hilpeät kökkäpuheet, kunnes vihdoin kaffarien yhä kantamat höyryävät vadit saavat palata täysinä takaisin. Kukaan ei nouse kuitenkaan ylös, sillä kuuluu kuiskeita: ”morsianfati”. Ylimäinen poika kantaa liinalla peitettyä tarjotinta pitkin pöytiä. Markkoja kilisee fatiin tai jysähtää paketteja, jotka kuitenkin ylimmäinen tyttö kokoaa koriin tai syliinsä. Usein kulkee papin toimesta sen perässä myös ns. ”lasareetifati”, johon pannaan kuparia hyväntekeväisyystarkoituksiin.
Vasta syötyä alkoivat häiden päämenot eli purppuri tai ”kruusut”. Hääsalissa tai sitä varten rakennetulla tanssilavalla, omassa nurkassaan alkoivat pelimannit soittaa kruusujen aloitusta. Vihkiliinanpitäjät kokoontuvat lattialle tytöt ja pojat eri puolille numerojärjestykseen, mutta kukaan ei ala ”kruusata”.
Pelimannit lopettavat, vanhempi väki koettaa löytää istuinsijaa nähdäkseen häiden loistonumeron. Nuoret tutkistelevat, ovatko oikeassa järjestyksessä.
Pelimannit virittävät aloituksen huomattavasti innokkaammin ja vimmatummin, mutta vielä huonommalla menestyksellä, kukaan ei edes kuiskaa liikkumisesta puhumattakaan.
Jouset hartsataan, kielet viritetään hiuskarvalleen vielä harmoonin kanssa yhteen, vakava äänettömyys vallitsee.
Silloin räjähtää alotustahti hirvittävällä tulella vauhtiin. Ylimmäinen poika kalpenee, paljastaa päänsä, toinen seuraa esimerkkiä ja marssin köykäsessä tahdissa alkaa kaksi poikaa perättäin kiertää salia vastapäivään. Kun he ehtivät ylimmäisen ja toisen tytön kohdalle ja ojentavat vasemmat kätensä pareilleen, jotka niihin tarttuvat myös vasemmilla käsillään kävellen pojan oikealla puolella jatkaen siten pareittain kiertoa salin ympäri. Näin tyttö aina kiertää ulommaisena, pojan ja tytön kädet yhtyvät pojan rintalastan alapään kohdalla. Tyttö kävelee hiukan edellä, joten olkapäät eivät ole aivan kohdakkain.
Näin kierretään kolme kertaa sali ympäri, kunnes käännytään siten, että oikeat kädet yhtyvät samaan asentoon ja kierros käy päinvastaiseen suuntaan kolme, ja taas vielä alkuperäiseen suuntaan kolme kertaa. Tämän perästä kolmas poika paljastaa päänsä, lähtee toisen perään ja ottaa parinsa samaten.
Joka kierroksella lähtee aina seuraava poika ottaen tyttönsä, kunnes kaikki kiertävät piirissä peräkkäin pareittain, tytöt ulkopuolella. Näin täytenä ollen käännytään kolme kertaa jokaisen kolmen täyskierroksen perästä. Kääntyminen tapahtuu siten, että ylimmäiset pysähtyvät astuen paikalla. Kolmannella kierroksella kolmannen käännöksen jälkeen jää alimmainen tyttö pois paikalleen seisomaan pojan jatkaessa yksin myös paikalleen. Ja niin jäädään kierros kierrokselta, kunnes on enää kaksi paria, jotka tekevät kolmikääntöiset alkukruusujen liikkeet ja jäävät paikoilleen. Ensimmäinen kruusu on tehty.
Vähän levättyä tehdään toiset kruusut aivan samaten, vaan tällöin tulee myös joukkoon morsiuspari ylimmäisiksi, toinen pari jää tällöin alkukruususta pois liittyen siihen muiden parien tavalla yksitellen. Tällöinkin soi musiikki kaksi kertaa turhaan, kuten kolmansissakin kruusuissa eli kruusupurppurissa.
Kruusujen askeleet ovat varsin vaikeat selittää, ne täytyy nähdä. Poikien askeleet tosin muistuttavat hyvin joutusaa käyntiä semmoisena, joten sen itsestään muodostaa tuo vaikeasti tahdistettava polskantapainen musiikki. Se tosin on 2/8-tahtista, vaan tahdit kuuluvat tahtiosina kolmiosaiseen tahditukseen viisiosaisilla, katkaistuilla kadangseilla (?), joten paino siirtyy vuoroin kummallekin jalalle ja sarjoittain kaksi spondeiomaista painoa kummallekin peräkkäin ja heti pääisku taas jommalle kummalle alkaakseen taas kolmoisssarjan. Korot ja spondeiot vaikuttavat askeleen pituuteen ja ruumiin painopisteen kolmitahtiseen huojumiseen ja pysäykseen. Tyttöjen jalan oikealle tahtiosalle joutumisen saavat aikaan pikkuaskeleet, joita ei enää osaa kukaan oikein tehdä, vaan vielä kauan sitten olivat pakollisia.
Wienervalssin kengänkärkiaskel sen ensin pilasi ja lopulta se täytyi turmeltuneena kokonaan hylätä. Nyt kävelevät tytöt pian hullummin voimistelun tavallista käyntiä kuin pojat.
Kolmansien kruusujen niin pitkälle jouduttua, että kaikki ovat mukana, kolmesti käännyttyä, asetutaan purppuriin, morsiuspari ylimmäisenä. Ylimmäiset vihkiliinanpitäjät ovat puolivälissä. Se on muuten tavallinen neliparinen ristipurppuri yhdeksällä tahdilla eli vuorolla, paitsi että kaikki hoppatahditkin on otettava käynti- (myös juoksu-) askelilla ilman hoppa-askelta ja että vastatustentahti eli flikuleeraus tapahtuu neliparisesti ristipurppurin tapaan.
Purppuri lopetetaan tavalliseen tapaan ankarasti sääntöjä noudattaen. Viimeisen
käännöksen tai tukin perästä hyökkäävät tytöt morsianta, pojat sulhaista nostamaan. Tämä puikkaus tapahtuu hirveän hihkunnan säestämänä ja kruusut ovat lopussa. Tämän noston toimittaa myös akkojen ja äijien salaliitto, elleivät nuoret huomaa sitä kyllin ajoissa tehdä. Morsiusparin sukulaisetkin puikataan, ja siinä toimessa kunnostautuvat kaffarit ja kokit.
Tämän perästä riennetään syömään, sillä on tullut myöhä ilta ja suuret räättiläisjoukot vallottavat tanssitilan. Kuokkijoita sanotaan räättiläisiksi, eikä heille aina mitään anneta, joskaan ei poiskaan käsketä. Jos heille annetaan ruokaa, siitä peritään maksu. Hääväkeä ei sinä iltana enää tanssilattialle muutakaan mahdu, sillä satoja räättiläisiäkin seisoskelee ulkopuolella katsellen talon komentoa ja morsiusparia.
Nuoret hakevat yötoveria ja moni sen löytää räättiläistenkin joukosta.
Ruokapöydässä ei ole enää nyt eikä seuraavinakaan päivinä eroa. Juomapokaalit kiertävät ja syönti käy entiseen tapaan. Saadaan illaksi tuoreita silakoita keitettynä maitokastikkeen eli liemen kanssa ja riisiryynipuuroa kivivadeissa paistettuna jne.
Morsiamella on ensi päivänä valkoinen ”kläninki”, toisena musta, kolmantena esim. punainen tai muu epävirallinen. Kruunu on joka päivä, samoin kuin pitkä, valkoisesta harsosta tehty ”flöijakin”. Sulhaisella musta puku, ”krykky” rinnassa joka päivä.
Kruunuun kuuluu:
a) Kunnian kruunu, kultamessinkinen vanne jalustan yläkehän päällä, niin että se
hiukan näkyy valmiin kruunun takaa.
b) Jalusta messingistä.
c) Peruukki, tavallinen Ludvig XIV-aikainen kova kankiperuukki.
d) ”Krai”(kaulakoriste), ”krykyt”, peilit ja ”helttukranssit”, joilla runko eli jalusta
tehdään kruunuksi. (Kranssi on luonnonvärisistä silkkiruusuista.)
Kruunun asettaminen tapahtuu siten, että jalusta sidotaan lujasti päähän morsiamen hiuksilla, peruukki kiinnitetään tukan tilalle ja näin saatuun runkoon kiinnitetään krykyt, kranssi, heltut ja töyhtö strutsin sulkia. Vain neitsyet saavat kantaa kunnian kruunua.
Seuraavana päivänä häät alkavat samaten tulomarssilla ja ryypyillä. Sekä häänaisilla että morsiamella on toinen puku. Syödään kolmesti päivän mittaan ja tanssitaan ahkerasti. Ennen tanssittiin ”franssia” ja vielä sitä ennen ”minueetia”, polkkaa aina välillä.
Polskan ja kruusujen välimuotona oli akkain ja äijäin sekä nuorten miesten tanssi, joka kuului päivän ohjelmaan. Kaikkien täytyi ottaa osaa ryhmänsä tanssiin. Sen lopussa oli yhteinen piiri, jolloin tarjottiin juotavaa. Joka ei siis ollut tanssissa, jäi ilman.
Uudempana aikana nämä tanssit yksinkertaistuivat parittainkävelyksi ympäri tanssipaikkaa polskan sävelellä ja piiriin jäämiseksi. Kaikista viimeisimpänä niiden tilalle on tullut tavallinen purppuri. Minuetti on aivan unohtunut, franssia voisivat osata vielä 1830-50 välillä syntyneet ihmiset. ”Katrilli”, jota ennen myös on tanssittu, on saanut vahvoja vaikutuksia Pohjois-Amerikasta. Sitä kyllä vielä 1880–90 -luvuilla hyvinkin tanssittiin.
Kauniiden, mutta taitoa vaativien seuratanssien tilalle ovat astuneet nuo kamalat tanssin irvikuvat, parihötkötykset ”polokka”, ”masurkka”, ”valssi” ja ”sotiisi” – todellakin ”une veritable sottise”, kuten ranskalainen sanoisi nimen kuullessaan. Purppurintapaista koetetaan vielä toki miten kuten sotkea.
Toisena, tai jos häät olivat kolmipäiväiset, kolmantena päivänä alkoi jo puoleltapäivin ns. ”rahanpäälle -tanssi”. Sen varalle keitettiin runsaasti totia, sillä jokainen 25-penninen siinä maksettiin ryypyllä.
Ensin tanssivat vihkiliinanpitäjät kierrellen vähän aikaa salia piirissä pysähtyen pudottamaan 25-pennisensä ja saamaan juomaryypyn alkaakseen kiertoa yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes ei enää penniäkään herunut. Tässä niinkuin seuraavassakin, on moriuspari aina mukana ja se on heille kova polska, kun tanssia jatketaan jopa kahteentoista asti yöllä.
Rahanpäälle -tanssi jatkuu sitten koko lopun aikaa siten, että joku hääväestä, joko yksin tai pienellä joukolla muodostaa morsiusparin, joka sitä varten istuu salin perällä rahanvastaanottajain lähistöllä. Tanssijat kiertävät hirveää vauhtia ympäri joitakin kertoja pudottaen väliin rahansa lautaselle.
Kun toiset lepäävät, jatkavat toiset pelimannien soittaessa polskaa sekä heidän että tanssijoiden hurjasti hihkuessa. Tanssi taukoaa, kun rahantulo ehtyy. Tanssitaan väliin muuta, syödäänkin ja parasta, mitä on. Kun mieliala näyttää otolliselta, alkaa polska taas.
Morsiusparin lähimmät omaiset ottavat rahaa vastaan ja sen mukaan hyvästellessä iltasella saa kukin sulhaiselta joko käskyn: ”huomenna sama ilo” tai hyvästit, kuinka milloinkin. Rahaa tulee usein häissä yli kustannusten, josta syystä varsinkin köyhät pitävät häitä kodinperustamisrahaston kartuttamista varten.
1800-luvulla sitten oli keskimääräinen juhlan voitto noin 300-500 mk, nykyään se nousee 1000-1800 markkaan. Mistään taioista en koskaan ole kuullut puhuttavan ja epäilenpä, onko niin proosallisen materialistinen heimo kuin kaustislaiset ikinä mitään taikoneet.
Morsian jäi taloon ilman muuta siihen asemaan kuin sulhaisen asema hänet asetti, miniäksi tai emännäksi. Hänen ”trossinsa”, tavaransa, ajettiin kotoaan sopivassa tilassa. Kestissä käytiin milloin sopi molemmin puolin ilman erikoisia lahjoja.
Jalkavaimo ja leipäsusi eli avoliitossa eläviä olivat kyllä tunnettuja nimityksiä vaan kovin harvinaisia. Lasten kesken lienee tavarat tasattu, jos niitä on ollut. Tällaisten vanhempain, osaksi lastenkin, ihmisarvo oli siksi vähäinen, ettei heidän asioihinsa ole sekaannuttu.
Huomioita musiikista
Suurin osa häämusiikkia oli ennen soitettava ns. a-duurissa (1), josta se moduleerasi d-duuriin tai e-duuriin. Duuri ei kuitenkaan ole puhdas, vaan joltakin juhlalliselta mollilta vivahtava. Vissit kappaleet soitettiin myös b-duurissa vaihdellen f- ja ess-, myös c-duuriin tai samoihin molleihin, useimmin kuitenkin niiden luonn. rinnakkaismolleihin. C- ja varsinkin G-duuria pidetään raakoina ”oppipojan tuureina” kai syystä, että niissä helposti tottuu varsinaisen sävelen rinnalla antamaan jousen sattua vireiseen ”tyhjään kieleen” loukkaamatta suupelikorvaa, vaan kyllä hääkorvaa. A- ja varsinkin b- ja Ess-duureissa ei sitä enää kestä siankaan korva ja siksi pelimanni valitsee ne sävellajit. Se on tavallaan ”suojelukasvatusta”.
Huono pelimanni virittää vieläkin vaikeuksien voittamiseksi viulunsa ”vanhaan aahan” (g), toinen huono pelimanni muuttaa oppipojan sävellajeihin kappaleita .
Jos Kaustisen musiikkia olisi saatava kerätyksi, tarvittaisiin siellä oikein stipendiaatti. ”Tulomarssista” en muista edes yhtä esimerkkiä, huonoimmat ja yksinkertaisimmat tietysti muistakin kappaleista. Useat kappaleet ovat samoja, joita Andersson on kerännyt ruotsalaisista pitäjistä. Kiistellä tietysti voi kummalle ne oikeastaan kuuluvat, mutta luulisi kuitenkin sinne, missä pelimannitkin ovat – suomalaisille.
Pietarsaaressa 5/11 12
S. Luoma
1) a- ym. hääduuria olen tahallani merkinnyt tässä pienellä kirjaimella, osottaakseni
sen molliluonnetta.
