Tässä juttusarjassa seuraamme siirtolaiseksi lähteneen kaustislaisen Konsta Känsäkosken elämää Amerikassa. Kaivostöiden jälkeen Konstaa alkoi kiinnostaa opintie entistä enemmän. Hän oli kiinnittänyt huomiota omaan terveydentilaansa vuosien ajan, mikä ohjasi Konstaa perehtymään sekä hengen että ruumiin asioihin. Nuoremmalla iällä koetut silmä- ja korvatulehdukset jatkuivat Amerikassa poskiontelontulehduksena eli sinuiittina, mihin Konsta sai alkuun leikkaushoitoa.
Montanan Great Fallsissa Konsta pääsi paikallisen kiropraktikon pakeille, minkä hän kertoi auttaneen niin etteivät ontelot enää vaivanneet. Tästä Konstan ajatus opiskella itsekin samaa alaa sai alkunsa, ja vietettyään aikaa Portlandissa, Oregonissa hän vieraili tohtorien Peter Kokon ja Onni Jurvan parantoloissa saamassa lisää hoitoa ja oppia.
Ensimmäisen maailmansodan aikaan länsirannikon laivatelakat maksoivat entistä paremmin työntekijöilleen. Konsta teki töitä laivanveistäjänä ja opiskeli samaan aikaan ahkerasti terveysoppia. ”Olin jo ensi vuonna Amerikassa tultuani päässyt vähän alulle Englannin kielen lukemisesta jota jatkuvasti paransin, ensin helposti tajuista ja myöhemmin yhä syvennyin siinä määrin että luin mitä tahansa. Iltakoulut ei minua huvittaneet sillä ne oli järjestetty kansaa varten ja siellä oli edistys liian hidasta ja oli mentävä luokan mukana eteenpäin, ja monellakaan näillä luokalla olevilla ei ollut suurempaa opiskeluintoa. Sen vuoksi otin henkilökohtaista opetusta, se oli kallista vaan hän opetti sen koko tunnin Englannin kieltä. Pyrkimykseni päästä Chiropractic tohtoriksi kasvoi isommaksi ja vaikeudet näyttivät voittamattomilta”, hän kertoo muistelmissaan.
Yhdysvaltojen liityttyä mukaan ensimmäiseen maailmansotaan, jokaisen 21 vuotta täyttäneen tuli mennä kutsuntoihin. Konsta oli kuitenkin laivatelakalla töissä, ja tämä laskettiin sen verran tärkeäksi ammatiksi, että hänet pidettiin viidennessä luokassa sodan loppumiseen saakka. Syksyllä 1918 Konsta jätti laivanrakennushommat ja etsiytyi Kaliforniaan, saamaan opastusta opintielle. Tie vei Valparaison yliopistoon, Indianaan, jonka Konsta kertoo soveltuneen hyvin siirtolaisille. ”Siellä opetettiin kolmetoista kieltä ja oppilaita oli 57 eri kansallisuutta. Olihan siellä neljättäkymmentä Suomalaista jotka minä tunsin, he lukivat insinööriksi, lakimieheksi, lääkäriksi ja kauppa alaa.” Valparaisossa Konsta liittyi yliopiston suomenkieliseen kehitysseuraan, jossa koulittiin seuraelämätaitojen lisäksi myös esiintymiskokemusta.
Konsta jatkoi opintojaan Valparaison lähellä suurkaupunki Chicagossa, ja niiden ohella hän työllistyi saksalaistaustaisen tohtori Henry Lindlahrin parantolassa. ”Lueskelin päivisin ja öisin, oli isona apuna se kun pääsin Lindlahr Sanitariumiin hoitamaan mielisairaita iltavuorolla jossa ansaitsin ruoan, asunnon ja pientä palkkaa. Samalla sain kokemusta kaikenlaisista sairauksista ja miten niitä hoidettiin.”
Konsta eteni opinnoissaan niin, että pääsi sisään National College of Chiropractic -opinahjoon North Ashland Boulevardille, jossa hän suoritti sekä Doctor of Chiropractic- että Philosopher of Chiropractic -tutkinnot. Vähän ennen valmistumistaan, vuonna 1922 Konsta solmi avioliiton Muhokselta kotoisin olleen Katherine Holapan kanssa, jonka veli Peter Holappa opiskeli Konstan kanssa samassa koulussa. Näihin aikoihin sukunimi Känsäkoski on viimeistään lyhentynyt muotoon Koski.
Myös katsaus silloiseen Chicagoon on tarttunut muistelmiin. ”Minun suurin nautintoni oli joka lauantai päivällisen jälkeen lähteä kävelemään Ashland Boulevardilta Madison Street luuppiin (toim huom. West Loopin alue) aivan State Street ja toista puolta katua sitten takaisin. Tämä reissu kokonaisuudessaan oli yli neljä mailia. Tämä matka oli suurin minun huvitukseni, näkemykseeni ja opintorikas, siinä näin koko tämän maailman kaikkeuden niin pitkälle kuin ihmisiä, sillä matkalla näin Amerikan rikkaammat ja köyhemmät ihmiset, näin kaiken loiston ja yltäkylläisyyden, näin Amerikan suurkaupungin ryysyköyhälistön, osan vain siitä mitä Chicago tarjoaa. Se samalla oli ruumiillinen urheilu. Tällä matkalla näin ryöstöjä, tappelua, joskus murhankin ja vangitsemisen. Noin vuonna 1953 tein tämän saman kävelyn vanhasta muistista ja sen voin sanoa että tilanne on paljon pahempi ja myös sanon että en tule enää koskaan kävelemään tätä matkaa.”
Valmistumisensa jälkeen, nuorena aviomiehenä Konsta suunnitteli ryhtyvänsä harjoittamaan uutta ammattiaan kiropraktikkona. Päästäkseen alkuun Konsta lähestyi ensin Kanadassa asunutta enoaan Fritiof Rahkolaa, mutta saikin sitten lainattua 150 dollaria alkupääomaksi opiskelutoveriltaan. Konsta ja Katherine kutsuttiin Wisconsinin Washburniin, pieneen suomalaisyhteisöön, jossa asuivat muun muassa John Koski, myöhemmin Fred Koski -nimen ottanut Jaakko Sanfrid Koskiniemi, sekä tämän sisar Kristiina Forsnabba, joka oli mennyt naimisiin John K. Niemistön kanssa ja joka oli ollut rippikoulussa samaan aikaan Konstan isän Reinholdin kanssa. Jaakko Sanfrid Koskiniemi oli isänsä menehdyttyä muuttanut Amerikkaan äitinsä kanssa, ja tunnettiin ”Anna Liisan Jussina”.
”Ajattelin että oli paras alkaa pienesti kuin entinen porvarin Heikki. Kun saavuimme Washburniin, vuokrasimme kaksi pikku huonetta Niemistöjen farmitalosta yläkerrasta, ja kuukauden vuokra oli $2.50. Siihen kuului lämmitys ja öljyvalot samaan maksuun. Näistä kahdesta huoneesta toinen oli makuuhuone ja toinen jossa otin vastaan sairaita, ja alakerrassa sairaat saivat odottaa. Heitä alkoi tulla kymmenenkin päivässä.”
Oulun seudulta kotoisin olleet siirtolaiset järjestivät Konstalle toisen vastaanoton joka maanantaiksi toiseen maalaistaloon Iron Riverin lähelle, ja tiistaisin hän otti potilaita vastaan Marengossa. Pian Konstan kalenteri täyttyi keskiviikkoisin tavattavista potilaista Iron Beltissä sekä Wisconsinin Montrealissa torstaisin, eli koko lähiseutu oli nopeasti kuullut Konstasta. Seuraavana keväänä Konsta ja Peter Holappa perustivat oman vastaanottonsa Wisconsinin Hurleyyn, aivan Michiganin rajalle. Konsta kulki myös vielä Chicagossa täydentämässä opintojaan. Koskille syntyi poika, Konstant nuorempi vuonna 1924.
Vuonna 1927 Kosket muuttivat Montanan Red Lodgeen, jossa kaivosmiehet tarvitsivat kovasti Konstan käsittelyä. Montanassa heillä syntyi toinen poika, Edward Adolf, marraskuussa 1930.
Konsta kertoo myös loukanneensa jalkansa aikoinaan Red Lodgessa, Montanassa, ollessaan vielä nuori työmies. Hän oli tuolloin vuorilla töissä Kristian Wertasella, ja Konstan täytyi lähteä kaupunkiin jalkansa kanssa. Wertanen oli vienyt Konstan ensin kaivosyhtiön lääkärille, tohtori Adamsille, joka ei kuitenkaan ollut saanut jalkaa kuntoon. Konstan vuokraemäntä, rouva Näsi oli ohjannut hänet Tranström-nimiselle miehelle jolla oli ollut kiropraktikon taitoja. ”Kun istuin tuolilla ja toinen henkilö piti minusta kiinni ja Mr Tranström yhdellä kiskaisemisella pani jalkani paikalleen että se vain rusahti, jalka oli sivussa ja nyt se oli paikallaan. Sitten hän köytti sen lujaan ja sanoi että sen päälle ei saa astua kahteen viikkoon ja on pidettävä hiukan ylhäällä että se tuntuu paremmalle.”
”Seuraavana aamuna Dr Adams tuli minua näkemään ja satuin olemaan aivan yksin kun talon väki oli mennyt askareilleen. Dr Adams kysyi että miten jaksan niin hänelle sanoin että Mr Tranström asetti jalkani paikoilleen illalla. Hän ei sitä uskonut vaan alkoi ottaa kääreitä pois ja minä panin vastaan niin meille tuli tappelu. Samalla talon emäntä tuli sisään niin tämä tohtori asettui kun hän kertoi asian, vaan sanoi että onko Tranström parempi kuin tohtori, niin emäntä vastasi että tällä kertaa hän oli paljon parempi.”
Tämä tapaus lienee innoittanut Konstaa erityisesti opiskelemaan kiropraktiikkaa, ja myöhemmin hän pitikin vastaanottoa Red Lodgessa samaan aikaan Adamsin kanssa. Heillä oli hyvät välit, kuten Konsta kertoo. ”Nyt kun olin tässä samassa kaupungissa itse tohtorina niin Dr. Adams oli minun suurin kilpailijani ja samassa minun paras ystäväni. Hänelle suosin jotka leikkauksen tarvitsi ja hän taas suosi minulle pahimpia selkävikaisia. Dr Adams ei koskaan tullut tietämään että hän oli epäonnistunut minun jalkani paikalleen panossa.”
Red Lodgen aikaa kesti kuitenkin vain viisi vuotta, sillä kaivokset suljettiin kokonaan kesällä 1932. ”Vuonna 1931 Montana Power Company pani luonnon gaasun valtiossa 140 kaupunkiin ja se lakkautti koko Montanan kolituotannon ja Red Lodgen kolikaivannot suljettiin iänkaikkisesti.” Edessä oli muutto North Dakotan Ellendaleen, ja lamavuodet 1932-1937 osoittautuivat perheelle rankoiksi. ”Nämä olivat kuivat vuodet, nämä viisi vuotta ei ollut sadetta ollenkaan, kaikki kuivui ja Dakota muuttui Saharan erämaaksi, hieta vaan lensi että tiet oli sannan peitossa. Emos Countyssä Dakotassa ajettiin heinäkuussa lumiauralla santaa pois tieltä että autot voivat kulkea. (…) Tämä oli huonointa aikaa mitä on ollut koskaan, ei pitkiin aikoihin nähnyt suurempaa rahaa kuin yhden dollarin setelin.”
”Meillä oli oma kotimme Ellendalessa, jossa oli yhdeksän huonetta, tämä antoi minulle hyvän tilaisuuden hoitaa sairaita, aina pari huonetta oli täynnä umpisuolentulehdussairaita ja kuumesairaita. (…) Tästä huonosta ajasta huolimatta teimme elämämme hyvin, sairaita tuli luoksemme pitkien matkojen takaa saamaan apua.”
North Dakotasta Kosket muuttivat Michiganiin, minne he asettuivat lopullisesti. ”Olimme nähneet Dakotassa viisi kuivaa vuotta ja sen vuoksi paljon ihmisiä muutti pois, toiset itään toiset länteen. Paljon hyviä ystäviämme oli jo muuttanut pois, niin mekin muutimme Ironwood, Michigan. Sielläkin oli huononlainen aika, ja pian sen jälkeen siellä suljettiin kaikki kaivokset lukuun ottamatta Oliver-yhtiötä jossa pieni joukko miehiä oli töissä.” Ironwood sijaitsee aivan kiinni Wisconsinin Hurleyssä.
”Sitten minulle tuli potilaita Iron River, Michigan, ja he sanoivat että miksi minä en tule Iron River, siellä on sinulle hyvä paikka ja siellä on ollut aika kauan parempi, niin menin sinne käymään ja olin mieltynyt niin, että vuokrasin apartment huoneen hyvältä paikalta ja muutimme sinne.”
