Toukokuussa 2021 tuli kuluneeksi 80 vuotta maaottelumarssista Ruotsia vastaan. Tuo tapahtuma ajoittui välirauhan aikaan. Puolitoista miljoonaa suomalaista suoritti osuutensa esikuvinaan presidenttimme Risto Ryti sekä tunnettu urheilumies Lauri ”Tahko” Pihkala, Suomen pesäpallon isä.
Kaustinen oli innokkaasti mukana. Maaottelumarssin järjestäjinä olivat suojeluskunta ja lottajärjestö marttojen ja Pohjan-Veikkojen ohella.
Urheilu oli ollut talvisodan takia täysin lamassa. Välirauha antoi toivoa asioiden muuttumisesta, joskin optimismi särkyi jatkosodan alkaessa.
Helsingin olympialaisista vuodelle 1940 ei tullut sodan takia mitään. Urheilutapahtumia ei järjestetty edes Pohjanmaalla, joka säästyi pahimmilta iskuilta. Asevelvollisuusikäiset miehet olivat rintamalla. Kaustislaiset olivat pääosin Kannaksella Kiviniemen lohkolla talvisodassa, ja jatkosodassa useimmat lähtivät taisteluun keskipohjalaispataljoonassa Värtsilän suunnalta kohti itää.
Talvisodassa Kaustisen Pohjan-Veikot oli menettänyt puheenjohtajansa Voitto Jokivirran sekä seuran parhaan hiihtäjän ja suunnistusharrastuksenkin käynnistäneen Eino Aron. Lisäksi seuran jäsenistä kaatuivat Armas Luomala, Ensio Penttilä, Arvo Penttilä, Uuno Isokangas, Armas Kaustinen ja Olavi Teerikangas.
Seuran varapuheenjohtajalla Viljo Valolla oli raskas velvollisuus lausua kaatuneille muistosanat KP-V:n vuosikokouksessa 1940. ”Rauha oli solmittu, mutta maa oli rikki revittynä”, Viljo Valo kirjoitti seuran toimintakertomuksessa. ”Ei tiedetty silloin, miten moni lähti viimeiselle reissulle, kun saivat kutsun suurempaan tehtävään. Emme tienneet, ettei seuran puheenjohtaja Voitto Jokivirta (kuvassa) enää tulisi jatkamaan sitä loistavaa toimintaa, mitä hän oli monet vuodet tehnyt.”
Taloudellisesti Pohjan-Veikot oli kuitenkin ennen sotia päässyt tasapainoon kunnan hoidettua kauan piinanneen velan urheilukenttää reunustavasta lankkuaidasta. Iltamat olivat tuottaneet hyvin ja arpajaismyyntikin sujui.
Välirauhan aikana toukokuussa 1941 järjestetty maaottelumarssi siirsi hetkeksi ihmisten ajatukset muualle. Suomi ja Ruotsi kilpailivat siitä, kumpi saa enemmän suorituksia. Suoritukset painotettiin maiden väkilukujen suhteessa. Yhden suomalaisen suoritus vastasi kahta ruotsalaisen suoritusta. Marssijoiksi hyväksyttiin vuonna 1931 tai sitä ennen syntyneet. Naisten matkana oli 10 ja miesten 15 kilometriä. Suoritus oli tehtävä kävellen määräajan puitteissa. Miesten piti marssia 15 km ajassa 2.20. Naiset saivat käyttää 10 kilometriin 1.40.
Suomi voitti kilpailun ilman väestöpainotuksiakin. Suorituksia kirjattiin 1,5 miljoonaa, kun Ruotsissa jäätiin alle miljoonan. Kaustisella marssi järjestettiin eri päivinä ja myös eri kylillä myös. Marssitoimikunnan vetäjänä oli Alpo Paavola. Marssiin osallistuva sai muistoksi suorituksestaan marssikortin, johon merkittiin henkilötietojen lisäksi suorituspäivä ja tulos.
Esimerkiksi Liisa Kaunisto marssi 10 kilometrin matkan 16. pnä toukokuuta aikaan 1.22. Väinö Salo puolestaan marssi 25. toukokuuta oman 15 kilometrin osuutensa aikaan 1.52. Useista perheistä kaikki kynnelle kykenevät osallistuivat. Esimerkiksi Raija Kauppi os. Virkkala muistaa, että heidän perheestään jopa äiti oli isä Viljamin johdolla mukana, ”vaikka hän harrasti yleensä vain hyötyliikuntaa”.
Korttiin merkittiin myös marssimerkin lunastaminen. Merkillä oli kaustislaisille erityinen symboliarvo, olihan sen suunnitellut taiteilija Tapio Wirkkala. Se oli hänen ensimmäisiä töitään. Sittemmin Tapio tuli tunnetuksi myös urheiluaiheisista postimerkeistään, jotka hän suunnitteli Helsingin olympialaisiin 1952.
Keskipohjanmaan kunnista parhaita olivat Lohtaja, Veteli, Alavieska ja Kannus. Kaustisellakin päästiin mukaviin tuloksiin, ja asialla olivat innokkaimmin erityisesti naiset.
PEKKA KIVELÄ
