Kaustisella 1900-luvun alussa vaikuttanut Nikulan koulun opettaja Samppa Luoma (alk. Luomala) kirjoitti vuonna 1912 kuvauksen, miten paikkakunnalla mentiin kihloihin. Kihlapari lähti aamulla varhain Kokkolaan, mutta kotiin tullessa ystävät ja sukulaiset järjestivät heille karnevaalinomaisen näytelmän, jota kutsuttiin morsiankaunhiksi tai vasthanpanijaisiksi.
Helluntaita edellisellä viikolla, tavallisesti parjantaiaamuna tai torstai-iltana lähtee sulhainen puhemiehen kanssa tytön kotiin. Puhemiehenä on pojan uskottu ystävä, eikä hän ole mukana minkään tavan vaatimuksesta, vaan ainoastaan rohkeutta auttavana seuralaisena tällä vähän ujottavalla asialla. He istuvat ”ovipenkille”, pistävät sauhuksi ja juttelevat yhtä ja toista.
Isäntäväki arvaa miesten asian ja käskee heidät kamariin. Kun emäntäkin on saapuvilla, alkaa sulhanen puhua: ”Me on täsä vähän Maijan kans aiottu mennä yhthen, jos se isäntäväen mielestä passais eli puolesta la-laathun kävis?”
Vastaus: ”E-ei mi-minulla eikä Li-Liisallakaan taira mi-mitään sitä vasthan olla, jos ni’että tootta välisännä sopinhet. Oma asianna.” Ilman muuta kääntyy keskustelu muihin asioihin kosketellen silloin tällöin ehkä huomista ”morsiankaunhille” lähtöä.
Perjantaiaamuna sitä nuoret sitten lähtevät sulhasen virmalla hevosella Kokkolaan ”morsiankaunhille”, ostamaan kihloja ja panemaan kuulutuksille eli ”kuulutuskirian othon”. Jo pitkät ajat on tämä toimitus saatu tehdä omassa pappilassa, mutta kihlojen ostoon yhä vielä ajetaan helluntaita edeltävänä perjantaina. Muina vuodenaikoina ei mennä naimisiin.
Kihlat ostaa ainoastaan poika. Niihin kuuluu kaksi sileää kultasormusta ja yksi hopeinen sydämenmuotoisella heltalla varustettu ”klipisormus”, suuret 4-7 cm läpimittaiset korvarenkaat ja musta silkkihuivi.
Kellonperiä, rannerenkaita ja muita lahjoja ostaa kukin varojen ja rakkauden mukaan.
Kotimatkaa, vastaanottajia varten, täytyy varata suuret lekkerit juotavaa.
Kotiin jääneelle nuorisolle on aika työ juhlallisessa vastaanottamisessa.
Jokainen ”vaatissee issensä ulos”, joka vain kynnelle kykenee. Suurin osa varustaa itsensä tuohesta tehdyllä naamarilla. Jokainen panee parhaan älynsä liikkeelle. Joku pukee namarin niskaansa, hampusta tukka silmille, vaatteet takaa napitettuina kävellen takaperin varpaat taaksepäin. Risaisia rääsyläisiä kontit selässä, kauheita rääsynukkeja täynnä. Positiivareita ja kykkeliskaappareita marakatteineen (vihainen kissa nuorassa), kaunottaria liehuvissa, valkoisissa puvuissa ja hatuissa, kasakoita laihan sonnin tai hevoskaakin selässä, komeita rakuunoita kukitetuin orhein nukke selässä.
Satoihin nousevat joukot. Pyssyt paukkuu, nukkelapset kirkuu, kerjäläiset kerjäävät, lehmänkellot ja sadat kulkuset soivat, kun kyläkunnan tai yhtyneiden kyläkuntien ulosvaatitut helluntailauvantain iltana rientävät tulijoita vastaan pitkinä, hehkuvina ja liehuvina kulkueina eellimmäisenä joku mestarikeksintö: kaksille rattaille asetettu soittolava urkuharmooneineen, useine viulunsoittajineen, rumpalineen. Kaikki ovat tietysti ulosvaatittuja, jota vetävät niin konit tai sonnit kuin ihmisetkin. Suurella härällä ei ajeta.
Parhaat miehet pitävät vaaria ”morsianväen” kiinniottamisesta, ja jos on syytä pelätä erityisiä vaikeuksia siinä suhteessa, ryhdytään senmukaisiin varokeinoihin: rakennetaan hirsistä sulkuja tielle, sytytetään suuria rovioita. Parhailla juoksijoilla lähtevät airueet tulosta selvää ottamaan.
Parastaan tekee myös morsianväki päästäkseen kiinnisaamatta ohi. He ajavat hiljaa, yksissä saman kylän morsianjoukot, kunnes loppuspurtti tulee. Tavallisesti he siinä häviävät, vaan monesti se häviö on maksanut hevosen hengen, joskus morsiamen kylkiluun tai käsivarren.
Vankeina taluttaa kylän nuoriso morsianjoukkonsa omaan pihaan, missä tulijaiset juodaan, leikitään ja pidetään karnevaalia aamutunneille saakka. Morsian jää sulhaisen kotiin ”morsiankesthin” ja nuoret nukkuvat ilman muuta yhdessä.
”Morsianjoukot” vierailevat toisten joukkojen luona, jolloin sovitaan ”yhteensattumien välttämiseksi” häidenviettoajasta. Kesäkuun puolivälistä niitä jo aletaan pitää jatkuen parit viikossa usein elokuuhun. Niitä ei sovi pitää yhtäaikaa, sillä jokainen tahtoo kutsua suurimman osan pitäjän nuorisosta. Kruunun ja ”morsiamen vaatissijan” saanti on myös määräävänä.
Morsianjoukkojen on käytävä kuulutustaan kuulemassa kirkossa sitä ”toista kertaa” kuulutettaessa istuen omassa ”morsianväen penkissä”, eri puolilla kirkkoa sulhot ja morsiamet.
Jonakin seuraavista pyhätienoista käy sulhanen morsiamen kotona ”sulhaiskestisä”
viipyen jonkun vuorokauden. Erityista makuupaikkaa ei kummallekaan tarjota, saavat
tyytyä jakamaan omaa sänkyänsä. Sekä sulhaisen että morsiamen kotona pannaan myös toimeen sopivassa tilaisuudessa ns. ”kuulutustanssit”. Kuulutus ja kihlaus ovat sama-aikaiset.
Puhemies on ennen saanut morsiamelta paidan, pappi sukat. Ei ole erikoista määrää, milloin se annetaan. Varsinkin sellaisessa tapauksessa tulee paita kysymykseen, kun joku saa pojan puheillaan kosimaan tyttöä ja menemään naimisiin. Kaikki on silloin käynyt tytön pyynnöstä ja hartaasta toivosta, vaikka puhemieheksi pyydetyn omassa nimessä.
Tällainen puhemiehen virka on sekin hyvin yleistä eikä puhemies, tällöin tavallisesti joku liukaskielinen emäntä tai muu naisihminen ilmoita sulhaseksi puhuttavalle tekevänsä työtä tytön pyynnöstä. Ainoastaan siinä tapauksessa, että poika näyttää kyllä rakastavan tyttöä, vaan ei uskalla uskoa mahdolliseksi sitä onnea peläten puhujan koettavan saada hänet häpeään kosimalla eli oikeammin kosittamalla rukkaset – ainoastaan silloin rohkaisuksi voi sopivasti tulla sekin seikka ilmituotuna, että kaikki tämä kehotus käy tytön pyynnöstä.
Usein asia toimitaan ystäväuskollisuudella ja paita tulee salaisesti, usein suurempikin lahja. Sama on laita, jos poika palkkaa jonkun toisen ottamaan selville mahdollisuudet johonkin tyttöön nähden, vieläpä taivuttamaankin ehkä, senkin omissa nimissään. Tätä sanotaan oikeaksi puhemieheksi ja hän esiintyy sekä saa palkkansa aina salassa.
Yleensä kaikenlaista puhemiehen käyttämistä pidetään raukkamaisuutena, eikä puhemies missään esiinny, vaikka niitä salassa, vannotettuina, saattaa toisinaan olla useitakin kummankin puolelta toimessa. Sanontaa ”Kahen kauppa, kolomannen korvapuusti” pidetään pyhänä ja velvoittavana.
Samalla sopinee mainita puhemiehen vastakohdista konttimiehistä eli ”kontin kantajista”. He puhuvat myös joko omasta asianharrastuksesta tai jonkun kilpakosijan toimesta ja laskuun. Päätehtävänä heillä on esittää sulhaiselle hänen morsiamensa, tai päinvastoin, niin huonoksi kuin suinkin, tuoda esiin kaikkia kylän juoruamia vikoja ”kontittavassa”. Hän kieltää ja varottaa mokomaan itseään sitomasta ja antaa
viittauksen toiseen paljon parempaan. Hän ”kontissee”.
Nimi johtuu sanasta juorukontti (skvallerbytta) ja konttimies kantaa juorukonttia, jossa on paljo ikäviä asioita.
Kontin kantajasta johtuu ”konttimies”, joka, vaikkapa ei hänellä olisi yhtä ainoata juorua varottelunsa perusteena, koettaa vedota asianomaisen selvään järkeen ja verbi ”kontissee”, ”kontita” merkitsee kieltää, kehottaa heittämään.
Näissä asioissa annetaan varomattomille ohjeita sananlaskulla: ”K’on akka puhemiessä, niin on piru konttimiessä”.
Tämä kuva löytyy Kaustisen kuvateoksesta sivulta 151, jossa kuvateksti kertoo seuraavaa: ”Morsiankaunhilta palaavien vastaanottoon sisältyi perinteisesti leikkimieltä ja ilonpitoa. Eila ja Nestori Penttilän paluussa toimivat vastaanottojoukon morsiamena Onerva Isokangas ja sulhaseksi pukeutunut Julia Järvelä. Vasemmalla Sirkka Laaksonen (s. Hautakoski), toinen oikealta Kirsti Lång (s. Hautakoski) ja edessä valkohuivinen Liisi Penttilä (s. Isokangas). Osa vastaanottajista ”vaatithin” tuntemattomiksi, useinkin tunnuskuviksi. Kuva 1930-luvulta. ”
Nimiä täydennetty Wanhat valokuvat Kaustinen fb-ryhmässä saatujen tietojen pohjalta