Puumalan Lautamiehentalon vaiheita
Käsissäni on Museoviraston Yrjö Laine-Juvan laatima asemapiirros Puumalan kylän talorivistöstä. Vuonna 1932 laaditusta piirroksesta lasken seitsemän taloa, joista varsinaisesti viisi on rakennettuina riviin 5-10 metrin etäisyyksillä. Kaksi muuta sijoittuvat alku- ja loppupäähän ja talojen julkisivut ovat suunnattuina yhteisen pihan suuntaan. Jokaisella talolla on ryhmä ulkorakennuksia nekin rivimäisesti sijoitettuna. Talojen ja ulkorakennusten välissä on parikymmenmetrinen piha-alue, eli kaustislaisittain kartano. Sitten on ulkorakennusten väleissä risteileviä teitä. Saunoja on viisi, eli aivan joka talossa ei ollut omaa saunaa. Vinttikaivoja näyttää olleen neljä ja ne sijoitettuina saunojen lähistölle.
Talot tunnistettiin omistajiensa nimistä. Kirkonkylän puolelta ensimmäisenä oli Oskari Puumalan talo, jonka pitkä julkisivu suuntautui yhteiselle kartanolle. Talorivistön aloitti Nestori Puumalan talo, sitten oli Ketun Kallen talo, Olga Puumalan talo, Lautamiesten talo ja Tuure Puumalan talo. Talorivistön sulki Oskarin tuvan tapaan pitkä julkisivu kartanon suuntaan sijoitettu Uuno Puumalan talo. Asuinrakennus oli vanhasta suolamakasiinista timprattu. Yhteinen talojen ja ulkorakennusten reunustama valtaisa pihamaa oli ennen jakoa kaikkien talojen käytössä. Perinne on osittaisena säilynyt aina näihin päiviin saakka ja pihan poikki saatetaan vieläkin oikaista. Puumalan talorivistöstä ovat poistuneet Nestori Puumalan ja Ketun Kallen talo, joka on tosin saanut jatkaa muuttuneena elämäänsä Vetelin Torpassa. Muut talot ovat vielä jäljellä ja niistä lähes alkuperäisessä asussaan ovat parhaiten säilyneet Oskari Puumalan talo, Olga Puumalan talo ja Lautamiehentalo.
Nimensä Lautamiehentalo on saanut Puumalan suvussa ja talossa eläneistä lautamiehistä, joista viimeinen Heikki Gabriel Puumala kuoli vuonna 1913. Lautamiehentalossa on käyty käräjiä ja nostettu arvalla miehiä sotaväkeen. Talossa on ollut maakauppaoikeudet ja karvurinverstas. Lautamiehet ovat olleet asujaimistonsa monipuolisia kehittäjinä. Kaustisen ensimmäinen ja silloin vielä yksityinen kansakoulu aloitti talon tuvassa vuonna 1879. Muistona koulusta on vieläkin jäljellä harmooni. Naapuritalossa edistyksellinen Olga Puumala piti Suomen Suurruhtinaskunnan pääpostitirehtöörin valtakirjalla Kaustisen ensimmäistä postia ja myös Kaustisen Säästöpankki aloitti talossa toimintansa. Perimätiedon mukaan Vintturissa opettajana toiminut kirjailija Algot Untolakin tapasi hakea postinsa Puumalasta. ”Käympä Puumalan postissa” kerrotaan hänen toisinaan todenneen. Aikalaishavainnon mukaan Untola luki lehteä tiellä Vintturille kävellessään. Untola on varmuudella käynyt naapurin lautamiestäkin tapaamassa ja keskenään ajatuksia vaihtamassa. Vuonna 1906 lautamiehen tytär Selina Puumala s.1875 meni naimisiin naapurikylästä kotoisin olleen Alfred Paavolan s.1875 kanssa. Alfredin veli Kristian meni samaan aikaan naimisiin Senja Känsälän kanssa. Paavolassa vietettiin tuolloin heinäkuussa muhkeat kaksoishäät ja pelimanneina toimivat Antti Järvelä ja Viljami Jylhä. Kerrotaan kirjailija Untolankin poikenneet hääjuhlassa, mutta siitä ei ole täyttä varmuutta. Perinteinen morsiussaattokulkue matkasi Puumalasta Paavolaan ja sillalle pysähdyttiin ottamaan valokuva. Tuntemattomaksi jäänyt kuvaaja oli ottanut vielä pari muutakin kuvaa hääjuhlan aikana. Alfred, eli kaustislaisittain Lautamiehentalon Alafree käytti sittemmin Puumala sukunimeä, mutta Paavola-nimi oli ainakin osalla jälkipolvea käytössä. Alafreelle ja Selinalle syntyikin sitten viisi lasta: Toivo (1907), Arvo (1908), Martti (1910), Helvi (1912) ja Rakel (1914).
Lautamiehentalossa maanviljely on aina näytellyt tärkeää roolia. Navetassa on ollut lehmiä ja hevosia tallissa. Kesät ovat kuluneet peltotöiden parissa ja talvet metsätöissä. Normaalia aikakautensa maalaistalon elämää. Lautamiehentalon talonpitoon osallistuivat kaikki talon seitsemän asukasta kukin voimavarojensa mukaan. Kaikki sisarukset ilmoittivat jossakin vaiheessa ammattinsa olevan maanviljelijä. Raakelkin palasi opettajanpestiensä väleissä talon töihin. Varsinaisina maanviljelijöinä tunnettiin Alfredin kuoleman (1941) jälkeen veljekset Toivo, Arvo ja Martti. Monet sairaudet vainosivat kuitenkin sisaruksia vuosikymmenten aikana ja vaikuttivat luonnollisesti talonpitoon. Tilannetta ei helpottanut sota-aika, joka vei talosta Toivon ja Arvon pitkiksi ajoiksi rintamalle, jossa kumpainenkin haavoittui sotainvalidiksi saakka.
Paavola Toivo ja Rakel tuvassa musisoimassa,
Toivo Paavolan kansakoulun hyvänumeroinen päästötodistus viittaa hyvään lukupäähän, jos vain opiskeluun olisi tarjoutunut mahdollisuuksia. Toivo antautuikin kokonaan maanviljelykselle, toimien siinä tehtävässä koko elämänsä. Isäntänä ja muutenkin Toivo tunnettiin tarkkana, tiukkana ja nuukana. Lapset pelkäsivät toisinaan Toivon vapaaksi pihalle laskemaa vihaista hevosta. Aikalaiset muistavat Toivon 1950-luvun moottoripyörästä, johon oli rakennettu erityinen tuki sodassa vammautuneelle jalalle. Toivo kuoli Lautamiehentalon kamarissa vuonna 1984.
Arvo Puumala oli malminetsijä
Arvo Puumala tunnettiin paitsi maanviljelijänä, niin myös ansioituneena malminetsijänä. Arvon tekemät litium-malmilöydökset muodostavat perustan nykyisille kaivossuunnitelmille (Keliber) Kaustisella. Löydöstään Arvo Puumalalle myönnettiin vuonna 1973 valtioneuvoston myöntämä malminlöytöpalkkio. Rahallinen summa oli 5000 markkaa. Arvon etsintäretkillä löytämän spodumeeni litiumin perusteella Paraisten Kalkki Oy käynnisti erinäisiä tutkimuksia malmin paikallistamiseksi. Samaa työtä on nykyisin jatkanut Keliber Oy, mutta laajemmassa mittakaavassa ja paremmin menetelmin. Arvo yritti vuonna 1978 hakea myös omaa mineraalivarausta Kaustisen Kortemäen alueelta, mutta lupaa ei tullut. Alueelta oli tavattu litiumia. Malminetsintään liittyvä kirjeenvaihto oli Arvolla runsasta. Geologinen tutkimuslaitos, eri malmiyhtiöt ja yksittäiset geologit ovat Arvolle kirjoittaneet, joko palautteena lähetyistä näytteistä tai muusta malmeihin liittyvästä. Malmintutkijat saattoivat olla viikonkin majoittuneena Lautamiehentalossa. Arvo toimi heillä oppaana. Vuonna 1976 oli Arvo kirjoittanut jopa presidentille ja kanslia oli ohjannut kirjeen valtioneuvostolle. Arvon tutkimukset ulottuivat kaikkialle Kaustisen alueella ja naapuripitäjiin. Perimätietona Arvon kerrotaan nousseen eräänä kesäyönä naapuritalon kaivosta, josta oli noutanut kivinäytteen. Lautamiehentalon vintillä on edelleen puulaatikko, jossa malmikiviä on säilytyksessä. Malmiasiaan Arvo uskoi vahvasti ja hänen kerrotaan todenneen usein ”Saatte uskoa, että vielä Kaustisella on kaivos” Arvo Puumala oli sisaruksista luonteensa puolesta helpoiten lähestyttävä ja hän myös jutteli mielellään ihmisille. Arvo kuoli vuonna 1982.
Veljeksistä Martti Puumala on jäänyt tuntemattomaksi. Talosta löytyneet asiakirjat eivät kerro hänestä juuri mitään. Martin sairastama polio rajoitti normaalia elämää. Huolimatta sairaudestaan yritti Martti osallistua talon töihin. Toisinaan Martti vei hevosella maitotonkkia Kaustisen meijerille. Heiniä ladosta navetalle vedettäessä ei Martilta jäänyt matkalle ylimääräisiä korsia. Vapaa-aikana Martin saattoi tavata seurantalon penkiltä istumassa, vaikka tanssiminen ei tullut kysymykseenkään. Luonteeltaan Martti oli hyvinä päivinä mukavakin, mutta pahoina päivinä suuttui herkästi. Martti kuoli varsin nuorena vuonna 1963. Vuotta aiemmin oli lautamiehen tytär ja sisarusten äiti Selina kuollut 87-vuoden ikäisenä.
Helvi Puumala joutui puolestaan kamppailemaan sairautensa kanssa koko elämänsä. Hänen kerrotaan vältelleen vieraita ihmisiä ja vetäytyneen aina oman kamarinsa rauhaan. Helvi kuoli vuonna 1990.
Talon sisaruksista nuorimmalle Rakel Puumalalle avautui tie opiskeluun ja sitä kautta työ kansakoulunopettajana monissa lähialueen pitäjissä. Rakel toimi opettajana ainakin Toholammin Parhialassa, Kälviän Passojalla, Kannuksen Märsylässä ja Soinin Kivijärvellä. Opettaja asui silloin paikkakunnalla. Tuolloin 1940-1950-luvuilla oppilaat tapasivat muistaa opettajaansa joulukortilla. Ilmeisen pidetty opettaja oli, koska kortteja kertyi Rakelille kymmenittäin. Kaustislaiset muistavat Raakkelin, kuten häntä kutsuttiin, varsin erikoisena persoonana. Talossa erityisesti 1980-luvulla vierailleet ovat kertoneet tapahtumista lukuisia tarinoita. Toivon kuoleman jälkeen taloon jäivät asumaan Rakel ja Helvi. 1980-luvun puolivälissä kunta rakensi toiseen kamariin pesutilat, eli saunan ja pesuhuoneen. Tilat kuitenkin tuhoutuivat myöhemmin sisäosiltaan tulipalossa, kun asukkaat olivat sytyttäneet kiukaan alle tulen. Sähkökiuasta ei osattu oikealla tavalla käyttää. Lautamiehentalossa oli tuolloin varakkuutta, mutta rahoja ei haluttu oman hyvinvoinnin eteen juurikaan käyttää.
Lautamiehentaloa pidettiin Puumalassa ja Kaustisella yleensä monella tapaa edelläkävijätalona. Lautamiehet pyrkivät monin tavoin pitämään kylän kehityksessä ja parantamaan pitäjän elinolosuhteita. Vanhat puumalalaiset aikoinaan sanoivatkin: Puumalassa oli kaikki mitä tarvittiin. Lautamiehentalon kaikki sisarukset kuolivat lopulta perheettöminä ja talolle ei löytynyt enää jatkajaa. Lautamiehentalon väki ajautui vuosikymmenten aikana moniin ristiriitatilanteisiin ympäristönsä kanssa ja erakoitui luontevasta yhteistyöstä. Sairaudet korostivat syvenevää erakoitumista. Talo ympäristöineen muuttui ainakin kylän nuorten silmissä pelottavaksi paikaksi. Sisaruksista viimeinen Rakel kuoli vuonna 1998. Ennen kuolemaansa Rakel oli testamentannut kaiken omaisuutensa Syöpäsäätiölle. Merkittävä maa- ja metsäomaisuus myytiin saatujen tarjousten perusteella ja rahat käytettiin Syöpäsäätiön toimesta syövän ehkäisyyn. Vuonna 2000 Syöpäsäätiö lahjoitti Lautamiehentalon irtaimistoineen kaustislaiselle Kyläsavut ry:lle, joka ryhtyi kunnostamaan taloa perinne- ja kylätaloksi.
Tekstin kirjoittanut Matti Mustajärvi ja on julkaistu Kaustisen Tarina-arkku 2 (v. 2016)