Tarinaa Pelimannitalosta

Kaustisen Pelimannitalon tarina alkaa vuoden 1800 paikkeilla. Oli kevättulvien aika. Perhon erämetsistä Kokkolan kirkon rakennuspuiksi hakattuja hirsiä uitettiin Perhonjokea pitkin kohti merenrantaa ja Kokkolan kaupunkia. Tulvavesi jostain kumman syystä kuitenkin yllättäen kuivui, ja hirret juuttuivat rantaan Vetelissä Pulkkisen seutuvilla.

Matti Matinpoika Pulkkinen, kansansuussa ”Rapakkoleuka”, teki puista edulliset kaupat ja rakensi niistä suurperheelleen kodin, Aapintuvan. Tuota keskipohjalaisten kirvesmiesten kehittämää sivukamarillista talomallia edustava talo oli kaksitupainen, 23 metriä pitkä ja 12 metriä leveä, komea hirsilinna. Pulkkisten talonpoikaisperheen asuntona se palveli aina 1940-luvulle saakka. Silloinen isäntä, Matti Pulkkinen hänkin, rakensi tuolloin perheelleen pienemmän, uudenaikaisen omakotitalon, ja Aapintupa jäi tyhjilleen.

Vanha Aapintupa kiinnosti kulttuuri- ja kansanperinneihmisiä. Sitä suunniteltiin museoksi Seurasaareen ja maakuntataloksi Kokkolaan, mutta asiassa ei päästy sen pidemmälle. Kun vuonna 1965 Matti Pulkkinen uhkasi panna talon polttopuiksi, kansakouluntarkastaja Eino Isohanni ja ohjelmapäällikkö Viljo S. Määttälä ostivat sen omillaan – haaveena sen pystyttäminen Kokkolaan juuri Keski-Pohjanmaan maakuntataloksi.

Tavoite kuitenkin kariutui. Kun Kaustisen festivaalit vuonna 1968 käynnistyivät, heräsi juhlien johtoportaassa oman kansanmusiikkimuseon saaminen paikkakunnalle. Aapintupaa ja sen siirtämistä Kaustiselle harkittiin vakavasti. Asiaa eteenpäin ajoivat niin Määttälä, Isohanni kuin tohtori Erkki Ala-Könni. Akateemikko Kustaa Vilkunakin antoi jossain vaiheessa puoltavan lausuntonsa. Myötämielisiä museon perustamiselle olivat myös mm. kaustislaiset Olavi Vintturi ja Johannes Rantala sekä Arvid Virkkala.

Kaustisen väki ei kuitenkaan hyväksynyt talolle suunniteltua rakennuspaikkaa, keskellä kirkonkylää olevaa nuorisoseuran tonttia, jolla seisoi Nuorisoseurantalo, monien muistojen ja nostalgian sävyttämän historian kehto. Taloa ei saanut purkaa. Sitä mieltä olivat ainakin ne 1064 kaustislaista, jotka syyskuussa 1972 kirjoittivat nimensä asiaa vastustavaan adressiin.

Voimakkaat miehet olivat kuitenkin asiansa takana. Kun kunnan rakennuslautakunta antoi lupahakemukselle kieltävän päätöksen, puoltava haettiin korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Rakennuslupa saatiin tammikuussa 1973. Ja niin Pelimannitalo nousi Seurantalonmäelle.

Vanha seurantalo osoittautui sitä purettaessa loppujen lopuksi todella huonokuntoiseksi. Pelimannitalon tekninen suunnittelija oli arkkitehti Risto Tilus. Kaustislainen perinteen ja rakentamisen monitoimimies Eino Järvelä vastasi suunnittelu- ja sisustustöistä. Hänen johdollaan Aapintupa siirtyi Pulkkisesta Kaustiselle, ja pystytettiin Pelimannitaloksi nykyiselle paikalleen hirsi hirreltä perinteitä kunnioittaen. Näyttävät nurkkatakat, sekä isoon että pieneen tupaan, suunnitteli kaustislainen muurari ja purppuripelimanni Veli Valo, varsinaisina muuraajina toimivat Aarre ja Eero Kuorikoski Kaustisen Nikulasta, kirkonrakentajien kylästä. Ullavalainen taiteilija Veikko Vionoja valitsi taloon ovien värit kotitalonsa ovien väritys mallinaan.

Pelimannitalon vihkiäisiä juhlittiin 15.6.1974, ja vieraille tarjottiin kaustislaista juustopaistia, pitäjän perinneruokaa. Ja tietenkin esitettiin kaustislaista kansanmusiikkia. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja lukuisa joukko muita kutsuvieraita kunnioittivat juhlaa läsnäolollaan. Presidentille luovutettiin tilaisuudesta symboliseksi muistoksi Pelimannitalon ulko-oven suuri, sepän takoma avain.
Pelimannitalo sisustettiin perinteiseen pohjalaiseen tyyliin. Kalustus, pöydät, tuolit, kiinteät seinäpenkit, astiakaapit ja muut huonekalut ovat väreiltään alueen perinteen mukaisia. Pienet seinillä olevat esineet, renginkaapit, kaappikellot jne. ovat suurelta osin paikallisten puuseppien ja käsityöharrastajien taloon tekemiä ja lahjoittamiakin.

Taiteilija Veikko Vionojan lahja vastavalmistuneeseen Pelimannitaloon oli hänen maalaamansa teos Kansansoittajia. Mestaripelimannien Viljo Karvosen ja Aila Rauhalan sekä maakuntaneuvos Viljo S. Määttälän muotokuvat Pelimannitalon seinillä ovat niin ikään Vionojan maalauksia.

Pelimannitalo siirtyi pian valmistumisensa jälkeen Kansanmusiikkijuhlilta juuri perustetun Kansanmusiikkisäätiön omistukseen. Nuorisoseuralle jäi käyttöoikeus uuteen taloon. Yli kaksikymmentä vuotta Pelimannitalo oli aktiivisen kulttuuritoiminnan keskus. Sen tiloissa toimi Kansanmusiikki-instituutti, siellä soitti Suomen ensimmäinen ammatillinen kansanmusiikkiyhtye Tallari, sieltä johdettiin läheisen liiketalon kellarissa sijainneen Suomen Kansansoitinmuseon asioita ja talossa opiskelivat Ala-Könni-Opiston oppilaat.

Pelimannitalo oli suosittu perhejuhlien, kokousten ja seminaarien pitopaikka. Niin festivaalien kuin kamarimusiikkiviikon konserttien foorumina se tunnettiin ympäri maata.
Pelimannitaloon liittyvät ja sen ympärillä pyörivät toiminnot olivat kuitenkin aika hajallaan, monissa eri pisteissä ympäri kylää.

Hyvin loogista olikin se, että johtomiehet ryhtyivät puuhaamaan niiden yhden katon alle saamista. Ja niin rakennettiin suurempi laitos, Kansantaiteenkeskus, jonne kaikki paikkakunnalle syntyneet, kansanmusiikkiin liittyvät toiminnat muuttivat vuonna 1997. Kaustisen ja koko alueen kansanmusiikin monumentiksi ja muunkin keskipohjalaisen perinteen tyyssijaksi pystytetty Pelimannitalo menetti Kansantaiteenkeskuksen valmistumisen myötä keskeisen asemansa kansanperinteen ja erityisesti kansanmusiikin tutkimus-, tallennus- ja esittelylaitoksena.

Kymmenisen vuotta se eli hiljaiseloaan, vuosittain vain muutama tapahtuma festivaalien ja kamarimusiikkiviikon lisäksi herätti sen hetkeksi horroksestaan. Kunnes vuonna 2006 talo siirtyi yksityisomistukseen. Säätiö myi talon ryhmälle kaustislaissyntyisiä liikemiehiä. Ja elämä palasi taloon. Tuli syttyy taas takkaan, matot ovat ryhdikkäästi lattialla ja liinat pöydillä.

Pelimannien kunniaksi pystytetty talo toimii yhä erilaisten juhlien, kokousten ja seminaarien pitopaikkana sekä vierailujen kohteena. Se on edelleen oiva paikka soittajien panna parastaan, ei ainoastaan festivaalien tupakonserteissa ja kamarimusiikkiviikolla, vaan ympäri vuoden.

”Pelimannitalo ei tarvitse tuekseen suuria sanoja. Jokainen rakennukseen tutustuja voi todeta, että kysymyksessä on todellakin keskipohjalaisen rakennustaidon uljas muistomerkki, leveä ja turvallinen talonpojan hirsilinna.”

Terttu Hanhikoski

Lähteinä: Viljo S. Määttälä: Kaustisella kivetkin soi ja www.pelimannitalo.fi

Kirjoitus on julkaistu EL Kaustisen yhdistyksen vuonna 2011 julkaisemassa kirjassa Kaustislainen tarina-arkku.

Kuvateksti: Presidentti Urho Kekkonen saa juotavaa. Pelimannitalon
vihkiäiset 15.6.74. Istumassa vas. Heimo Linna, Aili Määttälä,
presidentti Kekkonen, kunnanjohtaja Hannu Rämö. Tarjoilijat keskellä
Seppo Järvelä ja Aappo Valo.

Kansanmusiikki-instituutin arkisto, Leo Torppa.