Kertoja Väinö Timonen, mv. s. 1879 Kaustisella
Minäki kulijin yökyläsä ja oli iso roikka poikia ja siittä aina sitte vähän sovithin, että jos joku nyt haluaa jäärä talhon, niin toiset lähtee poies ja niin tehthinki. Ja toiset sitte telläs naapurille tyttyä ko päästhin tuphan sisälle, soli niinsanottu puhemies, että josko se saa jäärä.
Jos tytöt lupas, niin se sai jäärä, mutta jossei tytöt huolinnu, niin se sai nahat. Se anto nahat sille ja sitte se saatto tahtua usiampaaki tyttyä, mutta ko toiset tytöt kuuli, että seki on antannu nahat, ei nekään huolinnu ja niitä nahkoja oli sitte niin iso pinkka, ettei lopulta enää kukaan uskaltannu eikä keherannu sitä ottaa, ko joka sen viimen huoli ja ko oli iso kasa jo niitä nahkoja, sanothin, että se sitte joutu ruukaahan kaikki, hierohan, pehemittähän sen nahkapinon.
Tuosta yökulusta muistan, ko Sanfree-setä puhu, ko hän lähti sitte tuolle Jylhän Kustille, nykyselle Hanhikosken Kustille, soli seksmannin poika se, semmonen porhotalon poika, että supsiininahkaturkit päällä ja hevonen ja kirkkoreki ja hän puhemieheks sitte. Ja he meni Pavolhan Venessäkankhalle yökylhän ensimäiseks.
Ja hän sitte telläs Kustille Seliinaa sielä. Ei Seliina ollu huolinnu. Sitte he meni oliko se Känsälhän tai Puumalaiselle ja hän sielä telläs tyttyä. No ei sekään huolinnu. Ja sieltä he ajo Salonkylhän ja sitte ko rupesin jo ihimettelehäm, että oliko näin palion Seliinoita, niin se oikeen sillä lailla painolla, että sielä taas Seliinaa eikä sekä Seliina huolinnu. Ja niin soli sitte, että muistelin, että soli viittä Seliinaa sillon tellännu sinä yönä Kustille, että ne sattu kaikki Seliinoita olehan vielä. Ei se tahtonnu aina porhouskaan auttaa niisä tyttöasioisa. Se puhemies se ylhensä oli, että harvon ne isse esitti asiaa ens nuin alakhun. Tietenki jo, ko pääsi tutuks ja yökylhän, niin kehtas jo issekki puhua.
Kerran hän puhu, että ko hän oli sielä, siihen aikhan oli nämä maantiet kaikki sillaa, että kylät ne piti parantaa, niinkö nykysin kylätiet, että isse taloilla oli oma tieosuutensa täälä Perhontielläki. Meiränkyläläisten tiet oli tuola Heikkiläsä ja setä sano, että ko hän oli sielä tienparannuksesa, niin he sitte kuluki yökyläsä ja sitte ko he meni markkinoille, niin oli tytöt tervehtinny ja sano, että perkele niitä tuntennukka, ko yöllä oli nähänny. Tuo naapurin Otto oli sanonnu, että taisi olla semmosiaki, että oli vieresä ollu. Hän vähä epäili, että ei nyt tainnu ihan semmosia, että kyllä net ny semmoset melekeen tunsi jo, mutta misä nuin vain muuten oli käyty kyläsä.
Ja siihen aikhan tehthin sitäki, että se puhemies telläs tytölle pojan, että se saa tulla myöhemmin. Soli sitte niinsanottu akortti ruossiks. Ja he oli kerran lähtenny sitte kylhän Hariukosken Jalamarin kans tuonne toishin kylhin, oliko se Tastulhan ja he tuli sinne talhon tytön kamarhin, niin sieloli oman kylän poikia kamari täynä. He oli aatellu, että mitenkäs perkele täsä nyt päästhän alakhun, niin hän oli sanonnu sille Jalamarille – eikä se Jalamari ollu semmonen hilijanen nahajus, mutta soli ollu sen rohkiampi, niin Jalamari oli noussu, ko ne siinä aikansa istu ja ne kylän pojat oli lähtenny pois, niin Jalamari oli noussu ja sanonnu, että eiköhän Sanfree panna takki naulhan ja ottannu takin päältä ja pannu naulhan seinhän ja sillon kylänpojat oli lähtenny. Se riemastu ja sano, että ne luuli, että heillä on akortti. Että ne on niinko jääviä tähän talhon.
Se oli sen ajan tapa, että käythin yökyläsä eikä siinä mitään pahaa minä ainakaan omalta kohaltani muista enkä tienny, että siinä mitään pahaa, soli vain semmonen tapa, että käythin yöllä tyttöjä kasomasa ja tytöt piti oikeen pahanaki sitä, jos ei sattunnu heräähän ko pojat sano, että avaa nyt ovi. Piti oikeen pahana, että heillä ei tarkotus ollu aliarvioira, mutta ko ei heränny. Ei siinä mitään pahaa ollu, ko yöllä lähtee. Sitä käythin juttelemasa ja jos ei kukaan halunnu jäärä, niin ne lähti pois, koko roikka pois ja käythin usiammasa talosa ja jutelthin tytöille ja menthin kotia. Ei siinä sen kummempaa ollu. Ja eikä siinäkään ollu mitään pahaa, jos jääthin talhon yöks ja maathin tyttöin kans, ei siinäkään mitään pahaa ollu. Siinä ei ollu mitään muuta, ko että tytön vieresä maathin ja jutelthin.
Haastatteli Kaustisen Jylhässä, Eino Isohanni, toiminnanjohtaja. s. 1914