Kertoja Väinö Timonen, mv. (1897-1970) Kaustisella
Noli ylen juhulalliset ne vanhat häät. Noli juhulallista toimitusta. Sieloli ensiks suuri tanssilava tehty ja soli koivuilla ympäröity ja niitoli pitkästi istutettu kahen puolen tietä, soli semmonen kuja. Näin hääpaikka oli koristeltu. Ja sitte ko sinne häihin tulthin, niin ne alako sillälailla, että nuoriväki huurethin suvun ja arvon mukhan niinsanotun vihkiliinan pitomiehiks, mutta minun aikanani ei enää oo vihkimisen aikana piretty semmosta liinaa vihittäväin päällä, mutta kumminki sanothin vihkiliinan pitomiehiks.
Morsiamen ja sulhaisen lähimmät sukulaiset noli sitte, huurethin enstä, noli sitte niinsanottuja ylimäisiä ja sitte vähemmän sukulaiset ja ventovierhat viimeks sitte huurethin. Nuoret tytöt ja pojat, noli eeltäpäin rustattu mikä millekki pariks. Ne huurethin sitte rivhin ja sitte ko noli saatu nämä alakuvalamistelut että issekullaki pari oli, niin sitte ajo hevosmies eellle ja siinä oli pelimannit kyytillä ja sen peräsä ajo sulhainen yksin kääseillä sitte.
Ja niin vihkiliinan pitomiehet lähti sitte käsikoukkua parijonosa marssihan peräsä, ko morsiain aina haethin jostain lähitalosta, misä soli vaatittu ja sieltä sitä menthin morsianta hakehan. Sielä morsian sitte, sulhainen otti morsiamen kärhyin ja niin tulthin takasin ja pelimannit soitti komiaa häämarsia. Se oliki juhulallista. Sitte se kuulu asiihan, että ko tulthin siihen hääpaikalle, niin sulhaisen piti nostaa sitte morsiamen kääseistä alas. Seki kuulu oikeen sen ajan asiihan.
Ja lavalla sitte tavallisesti, häälavalla se vihkiminen tapahtu. Ja sitte vihkimisen jäläkhen soitethin niin sanottua juottomarsia tai kättelymarsia ja siinä taas ne vihkiliinan pitomiehet kävi kättelemäsä ja onnittelemasa morsianjoukkua ja sen perästä morsiaimen vanhemmat ja muut vanhat häävierhat ja sukulaiset kävivät onnittelemasa. Ja niin alako sitte ne häät.
Ja sitä ennen ko häihin oli tultu, niin annethin minun aikanani jo kaffia ja sai haukata kaliaa ja voileiipiä ja siikaa, mutta sitte ko pariskunta oli vihitty, niin sitte tuli se iso atria, oli laitettu oikeen pöythin. Ja siinä oli keittoruokaa ja puulautasella oli siikaa ja puutoopisa oli kaliaa, toisisa oli yks korva, toisisa kaks korvaa ja lusikat oli puisia ylhensä häisä sielä sillon aikana.
Tuomosela lepekopalla kulietethin ja sieltä sai valita tai urakasa ottaa. Mieluisimmin valithin vähä semmonen sievempi puulusikka. Ja kivifarit oli sitte, misä sitä keittoruokaa oli. Ja sitte ko oli syöty niin kannethin sitte niinsanottua morsianfatia eellä. Soli iso tariotin kans ja sen peräsä oli sitte vaivasten tariotin kans, johonka panthin pitäjän köyhille. Siihen panthin vain vähempi rahaa, mutta siihen morsianfathin panthin vähä enemmän rahaa.
Ja voi panna tavaraa, jonkulaista pientä tavaraa. Siinoli eri henkilö, joka otti ne paketit sitte halthunsa, mutta jos oli niin isoa, että panthin lammas taikka lehemä, niin sillon oli semmonen lappu. Että siinä ne annethin sitte morsiamelle ja sulhaiselle tuommoset lahajat ja sitte ko oli se homma menny sivu niin sitte alako kruusupurppuri. Siihen meni sitte kaikki vihkiliinain pitomies omain pareinsa kans. Oli sitte purppurisa, mutta siihen ei saannu ottaa osaa tähän kruusupurppurhin vanha väki, soli näitä nuoria vihkiliinan pitomiehiä varten kruusupurppuri. Ja siittäpä sitte se alako.
Se purppuri kestiki monta kertaa niin myöhäshen, soli aika pitkä se pirppuri, palio oli vihkiliinanpitomiehiäki, että jopa räätiläisetki, ne käskemättömät, aina menthin rääthein, misä tierethin näitä olehan niin kuokkavierhaiks ja monesti oli vielä kruusupurppuri kesken ko räättiläiset tuli.
Mutta tavallisesti se yritethin lopettaa siihen ennesä ennenko nuo räättiläiset tulee. Ja sitte ne räättiläiset kans otti osaa tansseihin ja myöhäshen iltasella tanssithin. Ja niin lähethin nukkuhan, mutta net pojat, jokka ei saanhet sitte häiren väliyönä tyttöjä, että menivät yksin yöks vain, yksikshen nukkuvat, niin soli sitte semmonen rangastus, että seuraavan päivän perunakeithon niiren olis pitänny olla kuorimasa perunoita, ne, jokka ei saannu tyttöjä, rangastukseks. Vaikka ei sitä käytännösä toteutettu, mutta sanothin, että nyt joutuu perunoita kuorihan.
Se toinen hääpäivä se taas alako niillä tansseilla. Pelimannit tuli ja sitä tanssia jatkethin, nuoret tanssi ja vanhatki iloissi, ottivat osaa. Ja sitte jo päivemmällä, iltapäivällä, tuli niinsanottu vanhan väen purppuri. Siihen meni sitte kaikki vanhat, hyvinki vanhat. Ja soli muuten ilonen se purppuri, vanhat oli ilosia ja siinoli sekä nuoret etä vanhat joukosa.
No se meniki sitte, ko se purppuri oli saatu lophun, niin alako mennä jo iltapuolelle, että siinä tuli hääkäräjät ja tuota hääkäräjäin aineistua sitä oli pitkin aikaa jo koottu ja mitä nyt huomathin. Että sielä häisä joku oli tehenny jonku pikku rikoksen tai jotaki, niin siittä haastethin sitte oikeuthen ja istuthin ne hääkäräjät ja pientä sakkua aina annethin, mitä kukaki oli tehenny. Tuo ykski poika sai haasthen siittä, että hän oli naisvuoroisa liika palio istunnu, ettei ollu tanssimasa, tietenki koi naiset ollu hakennu, niin soli pakkoki istua ja siittä sakotethin likkavuoroisa istuskelemisesta. Ja monesta muusta tuon tapasesta, tuommosia pikku juttuja keksithin.
Ja sittepä se alakoki lähetä jo ilta ja poislähön aikaki, mutta vielä sitä onnea tuli – semmoset oikeen varsinaiset häiren lopettajaiset. Sillon sitte morsiainjoukko ja morsiemen lähisukulaiset joko panthin kärryihin tai istutethin tooleille ja niitä kannethin ja nostethin ilimhan niin korkialle ko jaksethin vain kärryinhen päivinhen ja verethin sitte näitä lähiomaisia niin kärryillä ympäri pihaa ja sinne tanssilavalle ja sielä nostethi kärryt koppinhen päivinhen ilimhan ja huurethin, että soli semmonen niinko loppu näillä häillä.
Ja sen perästä ei tullukkaan sitte enää muuta, ko se loppumarsi ja siihen osallistuthin sitte kaikin, kaikki nuoret ja vanhat. Jono kiersi, enstä lähti sulhainen ja morsian, niitten perhän liitty aina nämä vihkiliinan pitomiehet sekunsa ja arvonsa mukhan ja viimen oli kaikki yhesä reuhkasa siinä lavalla Ja sitte se morsianjoukko lähti etupäästä ja meni semmosen pöyrän sivu ja siinä istu sulhaisen ja morsiamen osa ja äiti ja siihen hääväki anto sitte sen lahajansa, siis rahaa, nyt ei enää annettu tavaraa, mutta rahaa. Net jäivät sitte häiren pitäjälle, vaikka net tuli oikiasthan sille uurelle pariskunnalle, ei ne häätalhonkaan tulhet. Joka oli rikas ja halus esiintyä komiasti, se pani palio rahaa, köyhemmät pani vähempi. Kukin varainsa mukhan, mutta ei siittä mitään tiliä tarvinnu kenenkään tehä.
Ja sittepä ne häät oliki kaikki. Kukin lähti kotiihan. Sinne jäi ne kokit ja passarit ja niitä piti ulla palio. Koska häisä saatto olla kaheksansataa ja tuhannenki henkiä, niin niitä piti olla palio niitä kokkeja, mutta ne ylhensä sitte vielä tuli kolomantena päivänä sinne järijestähän kalustua ja sielä vielä tanssithin ja kulutethin vielä se kolomaski päivä. Ruokiaki monesti jäi, niin syöthin niitä vähä vähemmälle.
Niin se minulta jäi sanomata, että sitte miten komia oli tämä häätalon isäntä ja halus komiasti nämä häät korostaa, niin se huusi vielä räättiväen sitte paikalle rinkhin ja viinapokaalit sitte kiersi sitä rinkiä, että räättiläisetki, kussumattomattomatki, sai talon puolesta viinaa, joka oikeen piti komiat häät. Mutta josa oli vähä vähempi ponssari-isäntä, niin sei antannu niille käskemättömille mitään talon puolesta, muuta ko tanshin saivat osallistua.
– Oliko sielä tappeluja?
No ei, soli semmosta aikaa mitä minä muistan, niin ei ollu tappeluja, sielä olthin kaikesa sovusa, ei häisä tapeltu. Yhet häät oli, että sanothin, että sielä tapelhan, mutta ei sielä mitään tappelua ollu. Sieloli joku ollu vähä humalasa ja niilloli tullu erimielisyyttä, mutta tappelua ei siittäkään tullu. Kyllä ne ylhensä oli semmosia sovinnollisia juhulia.
Ja soli sitte kumma tapa, sillon ei tervehitty, tavallisesti ei päitä nyökkäilty, ko naapureita ja tuttuja tiellä vasthan tuli. Mutta nämä häät poikkes siittä erillä lailla, että sielä lyöthin kämmentä kaikille tutuille ko tulthin häihin. Hääväki tervehti toisiihan kärestä pitäin.
En mä tierä, mistä se tapa oli tullu, mutta enstä sulhaisen isä ja morsiamen isä ja alhainen kolomantena, niin ne oli siinä häätalon pihalla ja ottivat häävierhat vasthan ja näitä kaikki kävi kättelemäsä ja sanomasa päivää, sillonko ne häihin tuli. Että se kuulu oikeen se ajan taphan. Morsian oli viety jo aikasemmin sinne, misä se vaatetethin.
Väinö Timosta haastatteli Kaustisen Jylhässä E. Isohanni, toiminnanjohtaja s. 1914
