Timosen Väinö muistelee tansseja



Kertoja maanviljelijä Väinö Timonen (1897-1970) Kaustisella


Niin ne oli ne isot tanssit semmosia, että mistä iso tupa saathin, niin siinä pirethin isot tanssit ja minen tierä, miten se tieto niistä levitethin eri kylille, ei ollu sanomaleheresä, se kuluki vain suusta suuhun se tieto. Tuli eri pitäjistäki ja varsinki eri kylistä niihin ishoin tanshein väkiä ja iltasella net kokointu sinne ja tanssithin ja sielä panthin kans sitte purppuri yönaikana, keskellä yötä, millon häntä ennätethin, niin aina panthin purppuri. Soli kansan tapa, että se purppuri tanssithin.

Ja soli miesten purppuri, niin miehet haki. Soitethin niinsanottua purpurimarsia ja sen marsin aikana kukin poika haki sitte isselhen sen, kenen kans hän haluaa mennä purppurhin. Mutta palio käytethin sitäki tapaa, että toinen poika toiselle tuttavalle kävi aina kysymäsä tyttyä, että lähekkö sinä sen ja sen kans purppurhin. Ja ylhensä tyttö aina lähti, ketä käythin tahtomasa. Ja se oli suuri loukkaus, jos joku tyttö jäi näin pois purppurista, ettei kukaan häntä käynny kysymäsä. Soli vähän niinko kovin alentavaa, että ne tytöt lähti kokonhan pois, koi kukaan ollu heitä tahtonnu.

Joskus harvemmin oli naispurppureita, ei niitä monesti ollu. Ja seki panthin sillon ens yönä. Ja muutapa sielei ollukka sitte erikoista. Nisua ja kaffia oli sinne varattu, soli kaffitupa, sielä sai ottaa kukin isselhen ja jos oli passaripoika – niin se kuulu asiihan, että sillon, ko purppuri oli puolivälisä, niin se, joka meni purppurhin, niin sen piti ostaa tytölle kaffit.

Solis ollu kovin nolua, josei sitä olis tehenny. Mutta muullonki, ettei purppuriaikana, niin pojat kävi ostamasa kaffia ja korvapuustia ja jos oli tyttö ja oli rahaa, niin ottivat tytön fölijhyn ja ostivat sillekki. Että semmosta seurustelua se oli ja tanssia.

Mutta nämä oli erittäin suuret ja komiat tanssit, joisa tarijothin koko tanssiväelle viinaa niistä maitokannuista ja ämpäreistä. Soli niin harvinaista, että semmosia tansseja tuskin millonkaan muullon on piretty, mutta ne sillä tahto röyhistellä, että nämä ne vasta tanssit onki, että täälä annethan viinaa kaikille ja vielä annethan niitä karamelleja tai tupsumakiaisia, niinko niitä sillon sanothin, jokka oli paperilla päälystetty.

Sitte, ko aamu tuli, niin lähethin levähtähän, mistä mikäki paikan löysi. Koli tuttuja taloja, niin sinne menivät ja josei ollu tuttuja, niin menivät talhon tierustelehan, misä sais olla. Ja pojat veivät tyttöjä joukoshan ja niin pirethin sitä aamutuimaa ja taas siinä yheksän markilla palathin tanssituphan ja taas alotethin. Tanssia jytkytethin ilthan asti. Mitään sishänpääsymaksua niistei kannettu, ei mitään ovirahaa, soli vapaa sishänpääsy aina.

Minä en muista niin vanhaa asiaa, että olis ollu isoja tansseja, joisa ei olis ollu kaffia eikä mitään tarijoilua. Mutta siihen aikhan oli vishin ollu pojilla sitä juustua fölijysä ja sitä syöthin. Ei tanssituvan puolesta ollu mitään tarijoilua. Sitä juustua, mitä prasun rannalla paistethin, soli kauhian hyvää.

Mutta minen muista niin vanhaa asiaa, että sillon oli jo kaffia ja sieltä sai ostaa sitte paperossiaki. Sillon taisi paperossiloora maksaa viiskolomatta penniä ja Sampsooni neliäkymmentäviis penniä ja Ukko Armiiro neliäkymmentäviis penniä tai viiskymmentä penniä. Semmoset ne hinnat oli. Korvapuusti makso viis penniä ja oliko se nyt kaffikuppi korvapuustin kans kymmenen penniä. Semmoset raharäkningit sitä oli siihen aikhan.

No ne rahat sai se talo, joka piti tansseja? Ei, kyllä ne tanssin laittajat sen sai, jos siinä jotain hyötyä tuli, niin ne sai hyväkshen, mutta ne olivat taas talolle velekaa sen sovitun summan, minkä he siittä tanssituvasta lupasivat isännälle, että ko saa pitää ne tanssit. Josei ne tulot riittänny, niin piti panna omasta lisää.

Sillon ko nämä kuulut viinatanssit pirethin, niin kuustoista markkaa tuli maksua miestä kohti, niitoli vain nelijä miestä, maksettavaks. Ja soli senaikasta rahaa palio, ko sillon Amerikan tiketti makso siinä kolome-neliässtaa markkaa. Soli suuri kolahus, ko kuustoista markkaa meni pekkaa kohti tappiihon.


Haastatteli toiminnanjohtaja Eino Isohanni