Juho Wirkkalan (1874-1961) tarinoita merkitsi muistiin Eino Isohanni vuonna 1951. Hänestä tuli Keski-Pohjanmaan maakuntaliiton toiminnanjohtaja 1950-61. Työtä aloittaessaan hän kiersi maakunnassa ja haastatteli nauhalle ihmisten keromuksia vanhoista ajoista. Maakuntaliiton arkistosta löytyi runsaasti Kaustisella tehtyjä haastatteluja, joista seuraavassa muutamia.
Haastattelut olivat luonnollisesti murteella eikä niitä ole puhtaaksikirjoituksessa stilisoitu.
Iso-Mosala oli voimamies
Täällä on ollu Iso-Mosala (Matti Kentala 1838-1888) tietämäni mukaan varsinainen voimamies. Isä-vainaja toimitti, että hän oli ollu sen seliäsä. Heitä oli ollu kuus poikaa ko se oli uinu joesta tästä kohasta joen yli.
Ja sitte sillä oli semmonen pläkkihevonen, joka ei jaksanu vetää ko se tuli täältä messästä puukuorman kans. Soli käyny niin vihaks, koi sen hevonen jaksanu vetää niin se isse veti kuormaa ja anto hevosen mennä vaphasti. Jukiaisoilla ajethin siihen aikhaan.
Pläkkihevonen oli sen värinen, etteise ei ollu rautio mutta vähän vaaliampi, niit oli hyvin vähän semmosia hevosia.
Sitte Matti oli ollu Piertarisa voimainkoitoksisa. Se oli vähän niinko valtakunnan välinen oikein, suuri voimainkoitos se oli. Niin se Matti oli vetäny hevosenkengän suoraks. Sitte oli ollu maata pitkin semmonen ränni ja siinä tappi pääsä ja kuula sitte rännisä. Että kuinka kauaks se meinas lyörä mookarilla siihen päähän. Mosala-vainaa oli kysyny, että saako siihen lyörä niin palion ko jaksaa? Noli sanonu, että sitä vasten se on. Soli tärähyttäny niin etä oli siinä menny jouset ja kaikki palasiks, että oli ollu ihan kelevoton koko homma.
Ja sitte isävainaa toimitti, että jos tahto tietää sen Mosala-vainaan, että se on tosi, son justhin ko tulhan Ali-Kentalasta tapulhin päin niin siinä on sen hauta. Että ne olis suuret luut, jos ne kaivettais ylös.
Ja sitte se Mosala-vainaa oli ollu kaupunkisa ja sitte oli Palolasta miehet tullu häthän, ko se oli pannu hevosensa aituushen syömhän sisälle. Ne oli tullu semmosen rähinän kans, että heirän aituushen oli pantu hevonnen. No Mosala oli koriasti ottanu heosen sylhin ja nostanu airan yli ja sononu vain, että kyllä se poiskin tulee, ei siitä tarvisse niin kovaa elämää pitää. Isä kerto, että ne ei ollu tohtinu puhua enää mitään ko näki, minkälainen ihime siinä tapahtu.
(Muistiin merkitsi Eino Isohanni 1951)
Ojalan paksu äijä
oli kuin tnnyri
Täälä sanothin Ojalan paksuks äijäks, (Matti Rauma 1810-1894), joka oli semmonen mies, että soli het ko tynnyri. Ja sitten kerran oli tapahtunut, että hän oli niinko hyvä poika isse, että oli Alavetelistä kyläsä naisia, semmosia tyttöjä ja net oli niin kranninlakisia että äijä oli niille tellänny poikia, mutta ne ei ollu kelevannu. Ja sitte oli Mattilan sonni ollu kartanolla niin äijä oli ottanut sen sonnin, soli suuri sonni ja vienny puorhin ko ne tytöt yläpuorisa makas luhurisa, niin kanto sonnin sinne. Ja se sonni jäi sinne ja äijä oli sanonu, että huolisko tytöt härkispojasta?
Ja se sonni jäi sinne ko hän meni matkoihinsa ja sitei saatu pois ennenko äijä aamulla haki.
Äijä oli ollu häisä Käläviällä. Ja sielä oli viinanantomies ja sillä oli suuret pukaalit korkiat kahen puolen pöytää. Ja niistä oli saanu ruokaryyppyjä ko olthin syömäsä. Mites ollakaan, äijä oli ottanu het tyhyjäks sen pukaalin niin ne oli sanonu, että kassokaas tuon miehen perhän. No äijä kuuli sen ja oli sanonu, että luuletteko te, että on tänne rullattaville tullu. Että hän juo Ullavan Käläviästä erilhen.
Sitten oli Kokkolasa kerran, niiin poliisi oli ottanu Ojalan paksun näijän kiinni, kun se oli ollu päishän. Ja vienhet sen putkhan, raastuvassa oli sillon putka. Äijä oli sanonut, että oliko sielä ketään muita sielä putkasa? No oli poliisit sanonu, että ei sinun tarvisse siitä huolia, he siitä huolii onko sielä mitään tai ei. Se äijä oli sanonut, että jos ei sielä muita oo, niin se oli kiskassu syltänsä hajalle ja sillon poliisit oli lentäny niinko varpuset kahen puolen.
Ei siinä ollu enää kukaan kiinni. Ja se oli sanonu, että hän lähtee nyt kävelehän.
Meit oli kolome poikaa, minen oo kysyny, onko niitä housuja sielä enää, ne oli hurstihousut ko siihen aikhan pirethin hurstitakkia ja -housuja. Niin ei ne tienny oikhen, onko ne housut jäliellä. Meit oli kolome, minä olin aikamies, kolomas sen paksun äijän housuisa. Alfreet ja Ales ja minä, olthin samoisa housuisa ja mahuimma vyötärhen sisälle.
Kyllä se oli vahava mies, oli se semmonen äijä.
(Juho Wirkkalan muisteluksia merkitsi ylös Eino Isohanni 1951)
Lisää kaustislaisia
voimamiehiä
No olihan ntäälä sitten voimamieihiä. Kolanteri-vainaa oli vankka, niitä vanhempia.
Mosalan Matista oli jo puhe. Se veti kuorman santakroopista pois ko hevonen ei jaksanu. Ja kun Kokkolan porvarit tuli kassohan häntä, niin hän nosti hevosen airan yli, tuli sitte puolelle ja kysy, että mitäs teillä on asiaa. Sillä oli poskiluutkin oikhen kauas tänne, kyllä se oli vankka mies.
Isävainaa oli Markun tupaa purkamasa niin Matti oli kantanu hirret olokapäällä, ettei hänen tarvinnu muuta ku sielä seliällänsä kääntää niitä.
Puhkion Antti-faari nuorena miehenä ja siten joku toinen olivat tehneet olokikuormaa Matille. Matti oli vetäjänä. Polson Antti-faari, joka tuli Ameriikasta oli meny maantietä kirkolle päin ja näki sitte kun miehet teki kuormaa. Kolome miestä oli tekemäsä. Matti oli sitte lähteny vetämhän tien yli maantien riihelle. Matti aisoisa ja muut peräsä.
Sanovat, että he lykää. Mutta ne pirättivät kuormaa sen kun jaksoivat. Ja pelto oli sen jäliltä ko ois kynnetty.. Siitä kinkamasta ylös maantielle Matti veti ne kärryt riihelle eikä ollenkaan tienny, että toiset oli pirättänhet. Ja Antti oli sivullisena ja kasso sitä ja häntä nauratti kovasti.
Ja sitte ko Aapan hevonen täälä nevanperäsä meni ojhan.Siinä oli semmosta pikleeriä se ojanpohoja ja se hevonen tarttu sinne. Siinä oli seittämän miestä vetämäsä sitä ylös. Eivät jaksanhet vetää. Olivast saanhet jo köyren hevosen mahan alle, mutta eivät jaksanhet vetää. Niin Matti tuli siihen ja sano, että päästäkääs irti se köysi, minä otan sen. Ja se veti yksin sen hevosen ylös.
Kun Sahin Pietari sai kyytiä
Sahin Pietari oli tullu kaupungista. Niin ne oli pitänyt perikunnan talosa tanssit.Se oli paha tappelupukari se Pietari. Siinä oli Puhkion Joonas, Polson Nestori ja Uurentuvan Otto nuorimpana, jotain seittsemäntoista vuoden vanha. Ne tiesivät, ettei heillä kellään ollu niin palion voimaa, että sille Pietarille vois näyttää, että lähtö tulee.
Sielä oli korkia kiviporras Pajalasa ja son vieläkin siinä ja ollu kaiken aikaa. Ja se oli siinä syksyllä ko tansseja oikhen pitivätkin niin ne oli sanonu Virkkalan Antille, että sinun pitää antaa sille oikhen lujasti. Antti oli sanonu että ei, kyllä sopii vanhempien poikain mennä ja antaa. No ne oli sanonu, että ei, kyllä se on sinun asias, sinulla voimaa on, että he on vain siinä niinko apuana jo tarvisset. Ja niitä oli kaupungista tulheita muitaki, mutta se van se Sahin Pietari siinä esiinty sillä lailla mahtavasti.Se oli Antti repässy käsivartensa tällalailla ja antanu ensimmäisen kerran niin se Pietari oli menny ihan kartanolle asti vielä sen porthan yli pyörien. Siinä oli tullu heti selevää.Soli Antti hiestänyt käsiihän vain ja sanonu että lähtö tuli.
Eikä Polson Nestorikaan mikään pieni mies ollu. Ko sielä Pajalasa oli tanssit niin nimismies Tainio tuli siihen. Oli viinaa ollu kans, ja Tainio tuli hakehan viinakauppiiihaita ja keskeyttähän niitä tansseja. Polson Nestori otti toisella kärellä nimismiestä niskasta kiinni ja nosti halakopinon päälle ja anto sitten takapuolhen toisella kärellä. Että kyllä silläki oli voimaa vaikkei piisannu Sahin Pietarille.
Ja sitte Luomalan pojat oli suuria miehiä. Anttilan Hannan Antti-faarilla oli semmosia puupiippuja, pahkasta tehtyjä. Se oli hällä ashena kourasa. Ne olivat täälä Mikon talon luhurisa, sielä oli hyviä tyttöjä siihen aikhan. Ne tiesi, etä Luomalan pojat tulee tappelehan. Niin nämä varastivat sen Pajalan Antin ja Hennan Antin tuonne puorhin. Sitten Luomalan pojat oli ruvennu laulahan. Antti-faari sitten, että ”täälä on Antti Penttilästä joka ei tappelua pelekää, kankiat on niskasuonet ja teräksestä on selekä.”
Mutta sillon Hannan Antti oli jo paukahuttanut sisälle tullessansa yhtä Luomalan poikaa.Se oli menny nurinniskoin tuosta puorin ovesta, raamit ja kaikki tälle kankarolle. Joo on tosiasia tuo. Ei se mikään iso mies ollu se Hannan Antti, mutta hyvä hakkaahan, oikhen paha. Jos sanothan oikhen, että jos tahtoo selekhänsä niin kannataa mennä Hannan Antille klappuuttahan. Ja sillä piipulla kans päästi sitte, se oli kourasa vielä apuna. Kyllä siinä oli menny ovet ja kaikki, vaikka oli niin suuria miehiä. Se oli siihen niin mestari.
Jos muistat sen Kolan Vanhantalon Matin, joka oli oikhen kans voimamies. Se oli Yli-Kolalta, Iso-Matti. Sitten oli Kalaverelta se pikku-Matti, joka oli kotosin täältä Klumpilta ja sitten oli Virkkalan Joonas. Pikku-Matti oli semmonen pahankurinen vähän ja soli hakennu Huntukselta suutari-Antin. Ja ne oli ajanhet pois Joonaksen ko hän oli just tullut sinne torppariks. Ja pikku-Matti oli antanut vähän ryyppyjä suutari-Antille ja olvat sitten päättäneet, että nyt lähethän ajahan.
Mutta Joonas huomas, että Matti tuli sieltä Kolalta päin ja pysähytti sen siihen ja näki, että niillä on pahat meiningit. Pysäytti ne siihen ja sano, että ooppa täsä vähän aikaa, minä voin tarvita apua. Sitte kun nämä tulivat sieltä, suutari-Antti tuli sisälle ovesta, mutta ko se näki Matin niin heti kalapeni ja oli niinko ois menny paska houshuin. Se tiesi, että siinä oli mies, jolle ei ollu vastusta koko pitäjäsä.
Ja Juhan Mattiki otti aina hevosen ja nosti mistä puolelta hyvänsä, eestä ja takaa, ei sille teheny mitään kiusaa.
Rikaati päihitti kaikki hirrensyöksyssä
Ja sitten se Rikaatin isä, se Jaako sielä Viirperillä, sehän veti yheksän miestä kuivaa maata pitkin reesä ko oli ennen häisä piretty voimankoituksia. Keran kaikki vankimmat miehet oli nostannu kiviä ylös. Jaako tuli kestikievarinkyyrisä sitte niin, että hän seisahutti omasta halusthan siihen heosen, ettei hän vielä joutannu mihinkään. Oli kysyny, että onko kivi raskas. Kyllä sopii koittaa! Jaako oli ottanu kiven sylhin ja sanonu, etteihän tämä mitään paina, kuiva kivi.
Rikaati oli vahava mies, hänen aikanhan ei ollu toista miestä, joka kykeni häntä vastustahan. Kokkolaiset urheilijat tuli tänne Kaustiselle. Työnsivät hirttä. Se oli sommonen urheilutapa, joka on jääny pois.
Hirttä heitethin ja se piti pyörähyttää kerran ilimasa ja sitten laskethin, kuinka pitkälle se lensi siitä lähimmästä päästä. Täälä Kaustisella oli suuret urheilujuhulat ja Rikaati oli kans mukana siinä hirrensyöksysä. Jätrjestäjät sano, että pitää olla tietty paino, minkä hirsi pitää painaa. Mutta ne oli valinhet niin suuren hirren, että kukaan muu ei jaksanu sitä nostaa ko Rikaati, Että nämä Kokkolan loistourheiljat eivät saanhet mitään tulosta siinä hirrensyöksystä ko eivät jaksanhet nostaa semmosta hirttä, mutta tämä Rikaati syöksi sitä yheksän-kymmenen metriä.
Ali-Kentalan Jussi oli semmonen raivopäinen. Sitä sanothin Jonhan Juhoks ennen. Niin me olimma Isonkankhan isännän kans semmosissa kilipa-ajoisa kirkonkyläsä- Se Juho ajo ja piti kovaa elämää. Se oli sillä lailla ettei ollut muuta keinua, sille ei saanu kukaan mitää, mutta sanovat, etä Rikaati on vielä kirkonkyläsä. Haethin Rikaati, mutta siinä kävi kans sillä lailla ko Kalaverellä, etä siltä meni luonto pois, ko Jussi tunsi Rikaatin ja Rikaati meni vierhen istuhan niin soli koriasti.Sitte se vei kamarhin ja pani sänkhyn ja sano että nuku koriasti. Ja se oli niin kauvan vieresä, että Juho nukahti.
(Tarinat kertoi Juho Wirkkala, s. 1874, muistiin merkitsi Eino Isohanni.)
Perknääsi veisasi Lohtajalla
Se Perknääsi-vainaa, Kaustisen lukkari, halusi mennä pappein kokoukshen Lohtajalle. Semmonen suuri juhula. Se lähti kävelemällä ja otti kaverin fölihynsä. Ei sillon mitään muita kulukuneuvoja ollu.
Sitte ne menivät sinne Lohtajan lukkarilhan ja tuumasivat olla yötä sielä. Mutta kun he meni niin Lohtajan lukkari oli ko ei ois nähännykkä heitä, oli vain tylyn näkönen. Niin se Perknääsi oli sanonu kaverilhen, että nyt lähethän pois koska oli nuin mahtava. Ja huomenna minä mahtavoissen kirkosa.
Ja sitte ne meni kirkhon, josa kävi sillä lailla, että ko se Lohtajan lukkari alotti virren niin se ei pystynykkä veisaahan vaan pani istuhan. Virsi oli ”Tääl ajal autuaalla”, jota Perknääsi-vainaja rupes veisaahan, sen oli heleppo ko se niin korkialta veisas. Ei sillä ollu mitään pitimiä ja kun se virsi oli loppunu niin pappi tuli penkistänsä kysyhän, että onko hän lukkari. Niin Perknääsi oli sanonu, että kyllä hän on sitä virkaa pitäny, että hän on Kaustisen lukkari. Niin se pappi oli sanonu, että eikö hän veisais tänä päivänä. Mutta se oli sanonu, että sillä eherolla jos haethan pois se Lohtajan oma lukkari ja sitte hänet viehän sinne, ei hän muuten veisaa. Noli teheny sen ne papit. Ja sitte Perknääsi veisas koko ajan kirkosa ja kaikki ihimetteli että kyllä on kauhian komia ääni sillä Kaustisen lukkarilla.
Ja sitte ne joutu kulukehan ko ihimiset sanovat vain että lailla veisathan. Niin meni koko viikko siinä kunnasa. Ja hän kuluki pitkin Lohtajaa ja vain veisas. Näin se seppä toimitti.
Ja tämä Perknääsi oli sitten ennen Matti Jokelinia ja ennen tätä vehtari Juho-JaakkoVirkkalaa ja Pyytä. Ja Perknääsin jäläkeläisiä on täälä vielä Perknääsin Oska, joka on kirkosa veisannu issekki. Tastulan kyläsä se oli Perknääsi syntynyt.
(Juho Wirkkala s. 1874, haastatteli Eino Isohanni 1951)
Kaarta-Antti puolestaan Lappäjärvellä
Kaarta-Antti kävi Lappajärvellä ja sillä oli kans koria ja hyvä ääni. Lappajärven lukkarille oli käyny just samalla lailla ko Lohtajan lukkarille Perknääsin aikana. Ko liika korkialta alotti niin Kaarta-Antti otti kiinni sitte, siinä lukkarin ääni vaimeni. Ei Anttia kukaan tahtonu, mutta omasta halusthan rupes veisaahan, ei se ollu Antille mikään ihime.
Niin kaikki oli sanonu ko tulthin kirkosta, että nyt saathin kuulla uutta lukkaria. Toiset oli sanou,että se oli Kaarta-Antti, karttamestari ja kuluki karttain kaupalla. Sitten Antin oli käyny kans sillä lailla, että hän joutu kulukehan eikä hän joutanu huolehtihan kartoista ko vain käyrä taloisa aivan vain veisaamasa.
Sillon oli se veisuu suurena asiana ko ei ollu nuottikirjoja eikä muita niin piti kansan oppia muuten vain veisaahan, mielelhän ne käyttivät tämmöstä opettajaa, joka kuluki talosta talhon. Sillon ei ollu lukkareilla tapana järiestää semmosia kylänveisuita niinkö nykyhään.
(Juho Wirkkalan s.1874 muisteluksia muistiin merkitsi Eino Isohanni 1951)
Retu-Matti huijasi ja myi
Kaarta-Antti oli sanonu ko oli täsä kortteerisa, että sinun pitää saarnaahan ruveta. Mutta Retu-Matti oli sanonu, että että se on sillä lailla, että kunkin pitää pysyä kutsumukseshan. Että hän on Retu-Matti, ei hän sovi saarnamieheks. Se Retu-Matti oli niin lahajakas että se soitti ja ääni oli hyvä, se oli fiulipelemanni. Ja vielä vasemmalla kärellä se soitti.
Ja puukkoseppä se oli ja palion muita avuja, mutta semmonen, ettei voinu asua ko muut ihimiset, kuluki vain talosta talhon ja pitäjästä pitäjhän, teki puukkoja hevosenkenkäteräksestä, niinko sanothin. Mistä se vain löysi raurankappalhen tieltä se tako siittä puukon ja möi sen eikä se tarvinnu olla terästäkään. Pääasia sillä oli että se oli pettäny ihimisä. Se oli sillä lailla että se syret varasti sitte kauroista. Ja se oli sitte mukava, semmosia raakaveissiä se oli hyvä tekehän ja laskehan. Junnon tuvasta se otti raakaveissen ja jos on hyvä tahko niin hän sen laskee, mutta meni heti toishen talhon ja myi sen sielä.
Lautamies oli sanonut Saaren Kallelle että he oli Retu-Matin kans niinko suoverukset (sisarukset vaimoina), että Saaren Kalle oli ostanut Retu-Matilta hyvän mookarin. Se oli saanut sen halavalla, viirellä markalla. Mutta Puumalaisen vanha lautamies oli tirissy, että mistäs se Matti sen sinun mookaris oli saanu, ko hän tunsi oman mookarinsa. Sillon se oli Saaren Kallelta pois! Se Retu-Matti oli semmonen mies, että se rehellisesti kuitenkin kuoli sitte.
Lonki oli saamista Retu-Matilta ko se oli seurakunnan isännöitsijänä, Se oli sopinu Matin kans että sen olis pitäny tehä kiviaita Halsuan kirkhon ja oli antanut palion etumaksua. Muta se jäi kaikki Matilta tekemättä, mutta se oli sanonu semmosen testamentin halsualaisilleki, että hänet pitää haurata perse pystösä ja joka on enemmän saamista se saa enemmän haistella. Se oli velikulta, oikhen suuri velikulta.
Ja se oli oikhen raaka mies, ettei se uskonnosta välittäny mitään. Se soli sanonu, että ko hän tulee helevethin niin halako kaks lisää, että nyt Matti Näätinki tulee. Ja kun hän oli sen sanonu, ko oli heikkona ja sairas niin piru oli lyöny portin klinkut kiinni ja niin hän jäi vielä tänne maailmhan.
Mutta härän tullen se oli kuitenki hengen mies että Lappajärvellä, Kortesjärvellä ja Vimpelisä misä hän kuluki hän ol ruvennu pitähän raamatunselityksiä ko oli ollu oikhen näläkä eikä ollu mistään saanu ruokaa.
Ei sillä sepän työllä ja huijauksilla saanu ruokaa niin silloin hän rupes pitähän raamatunselityksiä. Ja itketti akkoja ja taas tuli ruokaa. Ja ne oli tahtonut, että hän ois jääny oikhen semmoseksi vakituikseks kyläsaarnaajaks, mutta eihän Matti siihen suostunut.
Se oli sillä lailla, että se oli naimisisa Ullavan Sepällä, se Anders ja Matti oli ollu puhemiehenä tälle velielhen. Se oli velipuoli ja se sai Ullavan sepältä emännän se Anders. Se oli talon tyttö niin ei sitä Andersia huolittukaan vävyks. Andersin piti tuora vaimonsa Näätinkhin eli Näääätinkhin niinko neliällä äällä niinko oli tapana sanua.
Ilmari Wirkkala jatkoi Juho Wirkkalan tarinaa:
Taneli Kuusiston juuret ja
Suomalainen rukous
No siellä sitten ensimmäinen poika syntyi josta sitten tuli Hartolan rovasti. Ja syntyi tyttö, joka kuoli ruustinnana.Ja A.V. Kuusisto, joka oli Helsingin tuomiorovasti, oli vielä syntymättä mutta oli kuitenki mahasa valamhiks tulosa niinko akka sano.
Tällä tavalla Antti oli jollaki tavalla saanu rahaa kokhon niin palion, että sai lunastettua vaimonsa talon tai osan siitä ja oli menossa Sepälle. Ei siinä ollu palion tavaroita mukana, kun kontisa oli se poika ja tyttyä äiti kanto sylishän ja toista sitten syrämensä alla. Ja isällä oli vain se kontti seliäsi eikä mitään muuta tavaraa ollu. Ja sitte ne kuluki Mustulaistietä, joka ei ollu ko yhtä kapulaporrasta slloin ja menivät Ullavhan.
Ja sielä Ullavasa tuli lukkarin paikka avoimeks. Eihän sellasta lukkarinpaikkaa Ullavasa kukaan hakenu, täyty ottaa paras veisaaja talonpojista. Ja niin tämä voitti sen veisuukilipailun ja pääsi Ullavan lukkariks. Sitten Ullavalta hän haki Lestijärvelle ja pääsi sinne ja luultavasti hankki joltakin Pietari Päivärinnalta eli joltakin muulta semmoselta toristuksia ja sitte se Antti oli pohojosessa jonkin aikaa.
Sitten se sai Savitapalhelta sekä lukkarin että kansakoulunopettajan paikan. Se oli tänä aikana suorittanut jonkinlaisen seminaarin vielä. Ja ko se oli Savitaipalheella se vaurastu sitte niin, että pysty kouluttahan nämä poikansa ja tyttärensä ja niistä tuli niin mainioita miehiä.
Tämä Taneli Kuusisto on sen A.-V. Kuusiston poika ja on kovin ylypiä sukuperästään. Että ei ne kaikki halaveksi alakuperäänsä, toiset pitäis tätäkin hyvinki huonona, isänsä setää, sitä Retu-Mattia. Ja siinä on se taitelijaluonne hänessä.
Muuten minä kerroin sielä keskipohjalaisten muusikkojen illassa Helsingisä, ko minä on koko huono nuottimies enkä tahro muistaa minkäänlaista säveltä, että silloin sota-aikana joka paikassa soitethin laulethin tätä Suomalaista rukousta että se oli silloin talvisoran syttyessä niinko lahja Suomen kansalle. Niin silloin olin kotijoukkojen rovastintoimiston matkoilla ja kuljin sankarihauroilla nitä koriailemassa ja parantamasa että ne hautais ko vainajia oli maan päällä eikä hautoja tahtonu riittää.
Niin ajoin pyörällä tätä samaa Mustulaistietä ja tulin Neverpakan oosille, kinnasin siitä ylös pyöräni, niin sen Suomalaisen rukouksen sävel alko kaikua minun korvisani ja se kaiku niin valtavasti, että minun täyty pysähtyä siinä. Ja siten minä muistin, että Taneli Kuusiston isänisä on kans tätä mäkiä kinnannu samalla tavalla kontti seliäsä ja poika kontisa, että siinä on täytyny se sävel jo kaikua hänen korvishan ja sitten tuomoisena kaukaisena perintönä pojanpojalle. Ja Taneli tykkäs hyvin tästä ko minä sen täsä keskipohojalaisten tilaisuuresa kerroin niin Taneli tuli kärestä pitäen kiittähn vesisä silimin.
(Ilmari Wirkkalan muistelus vuodelta 1951)