Kaustisella ei vappua erikoisemmin vietetty ainakaan 1940-luvun aikoihin. Se oli työssä käyville ja koululaisille vapaapäivä. Maanviljelijät toimivat normaaleissa arkiaskareissaan ja olivat tyytyväisiä, kun saivat vapaapäiviään viettäviä apulaisiksi siemenperunoiden nostoon. Ne kerättiin kellarista isoihin perunalaatikkoihin, jotka useimmiten pinottiin talon sisälle ikkunoiden eteen valoon itämään. Nehän pilasivat monen viikon ajan sisäsisustuksen, mutta silloin ei sisustamisesta edes puhuttu. Mikäli navetassa oli isohkot ikkunat ja pienempien eläinten ketat sopivasti ikkunoiden edessä, laatikot voitiin pinota sopivasti myös näiden kettojen yläpuolelle.
Yksi vapun merkkipaalu oli, kun ns. oltermannit kiersivät kylällä. Oltermanneilla oli tärkeä tehtävä. Kerran vuodessa, vappuna, ne kävivät jokaisessa talossa, jossa oli savupiippu, oli se sitten itse talorakennuksessa, navetassa tai muussa rakennuksessa. Tarkoitus oli, että he kävivät tarkistamassa savupiiput ja hormit, ettei niihin ollut vuoden aikana tullut murtumia, halkeamia tai muuta. Näin estettiin mahdollinen tulipalovaara taas vuodeksi eteenpäin.
Ylioppilaslakkeja ei vielä siihen aikaan liiemmälti näkynyt. Ulkoisena kevään tulon tunnuksena myytiin kauniita sinisiä merkkejä rintaan. Myyntituotto lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen.
Ilmapalloja ei vielä ollut, mutta vappuviuhkat viuhahtelivat tiuhaan. Ne tehtiin aluksi värikkäistä kreppipapereista. Paperi leikattiin kapeiksi nauhoiksi, joka kiedottiin tukevasti ohuehkon kepin ympärille. Sitten tuli silkkipaperi. Siitä tehtiin viuhkoja samalla tavalla, mutta ne olivat kauniimpia ja niistä lähti tuulessa ja heiluteltaessa kahiseva ääni. Pojat koristelivat polkupyöriä, ja kun pyykkipojan avulla kiinnitetyllä pahvinpalasella tai muilla keinoin saatiin pyörän puolista pärisevä ääni, pojat jaksoivat näillä ”mopoilla” ajella pitkin päivää kylän raittia.
Lasten nautintoa oli, kun sai pitkästä aikaa juosta ulkona avoin jaloin. Koko kevät oli kuljettu kumisaappaissa rapa – ja vesilammikoiden vesi loiskuen. Sääriin kehittyi vähitellen kipuilevat raidat, ”variksen saappaat”. Ne kyllä vähitellen paranivat, kun kumisaappaat sai heittää ainakin tilapäisesti nurkkaan. Kesäkenkinä oli ”tennarit”, jotka olivat yleensä valkoiset. Nehän likaantuivat pian, mutta pesulla ja kalkitsemisella ne saatiin taas aivan uusien näköisiksi.
Tytöt saivat pukea ylleen kesämekot. Jos sopivaa ei ollut saatavissa, lyhennettiin pitkähihaisen puvun tai puseron hihat sopivan pituisiksi, ja niin sai kesä tulla.
Eräs vappupäivä on jäänyt mieleen erikoisesti, liekö syynä Oosinkalliolla otettu kuva. Kuvien ottaminen kun siihen aikaan oli vielä melko harvinaista. Kalliolle kiivettiin viuhkojen kanssa, eikä menoa haitannut, vaikka valkoisiksi kalkitut tennarit muutamissa kallion kolojen vesilätäköissä hieman kastuivatkin. Kuvasta päätellen sää oli melko leuto, kun useimmilla kuvassa olijoilla on kesän odotusta ennakoivat asusteet.
Kuvassa on Järvelän nuorisoa vuodelta 1948. Vuoteen 2020 heistä on menehtynyt 6.
Iloista vappua toivottamassa takarivistä vasemmalta lähtien: Leo Hautala, Pentti Myllykangas, Raimo Ojala, Matti Leppäniemi ja Jorma Pihlajamaa, keskirivissä Aune Järvelä, Inkeri Järvelä ja Matti Ojala, toisessa rivissä Tuula Oksanen, Marja-Liisa Oksanen, Maija-Liisa Paavola ja Tuulikki Järvelä sekä eturivissä Risto Järvelä, Antti Kivelä ja Markku Leppäniemi.
Muistelivat Tuulikki Kettu o.s Järvelä ja Maija-Liisa Paavola.
Kirjoitus ja kuva Tuulikki Kettu