Arvid Virkkala syntyi Kaustisella Köyhäjoen kylässä 29.8.1897. Hän kuoli 91-vuotiaana 28.1.1988. Arvid Virkkala oli Marjaana ja Antti Virkkalan perheen yhdestoista lapsi. Jo seitsemän viikon kuluttua perhe muutti Virkkalan kylään Isolle Klumpille. Paikan nimen perusteella hänet tunnettiin yleisesti Klumpin Arviitina.
Yhteensä Virkkalan perheeseen syntyi 15 lasta, joista kuusi kuoli varhain. Arvid oli nuorena varsin heiveröinen, mutta oli kuitenkin jo viisivuotiaana kodin töissä hakkaamassa havuja hevosten kuivikkeeksi. Seitsenvuotiaana Arvidin vastuulla oli lammasten paimentaminen ja lehmien kuljettaminen hakaan. Yhdentoista ikäisenä poika osallistui talon kaikkiin töihin, koska neljä vanhempaa veljeä oli muuttanut Amerikkaan.
Kiertokouluun Arvid Virkkala pääsi viisivuotiaana. Yhdeksänvuotiaana poika meni kansakouluun, perheessä kun tarvittiin luku- ja kirjoitustaitoista ihmistä pitämään yhteyttä Amerikan sukulaisiin.
Vuoden 1913 rippikoulupojista Arvid Virkkala oli pienikokoisin. Päästäkseen alemmuudentunteestaan hän alkoi urheilla määrätietoisesti. Hiihtäjänä hän pääsi hyviin tuloksiin ja oli lajissa sen ajan parhaita. Hän harrasti myös näyttelemistä ja luki ahkerasti kirjoja lainaten niitä mm. kirjailija Algot Untolan Vintturin koululle lahjoittamasta kirjastosta. Laulu kiinnosti myös Arvidia. Vanhan kanteleen hän sai lahjaksi 16-vuotiaana.
Arvid Virkkala joutui kokemaan kolme sotaa käytyään ensin asepalveluksen Helsingissä 1919-20. Kokkolan valtaukseen hän osallistui 1918. Jatkosodassa hän haavoittui 1941 keuhkoihin ja vartalon alaosaan Säämäjärven eteläpuolella. Vuonna 1921 hän tutustui Tyyne Raumaan ja meni tämän kanssa kihloihin 1923 yhteisenä syntymäpäivänä, Seuraavana vuonna he avioituivat. Perheeseen syntyi viisi lasta.
Arvid Virkkala tuli tunnetuksi Kaustisella ahkerana ja edistysmielisenä maanviljelijä. Kunnan luottamustoimiin Virkkala osallistui metsälautakunnan puheenjohtajana 1936-78. Seurakunnan kirkkohallintokunnan jäsen Virkkala oli vuosina 1926-69.
Hän oli myös kotiseutuyhdistyksen aktiivinen jäsen. Opettaja Heikki Salon (1853-1941) innoittamana Arvid Virkkala ryhtyi keräämään ja tallentamaan kaustislaista perinnettä ja kieltä.
Arvid Virkkalan tallentamaa tietoa Kaustisen henkisestä ja aineellisesta kulttuurista löytyy lähes kaikista tieteellisistä keskusarkistoista. Virkkala lähetti tietoja mm. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen murresanakirjan arkistoon, Museovirastoon ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansarunousarkistoon sekä Turun yliopiston Kulttuurien tutkimuslaitoksen kansatieteelliselle osastolle. Hän vaikutti ratkaisevasti Muoto-opin arkiston Kaustisen murteen kokoelman valmistumiseen. Suomen kielen nauhoitearkiston kokoelmissa on Arvid Virkkalan puhetta.
Arvid Virkkala kuului harrastajatutkijoihin, joiden merkitys kansallisten tieteiden aineiston tarpeessa oli usein ratkaiseva. Hänen tallentamansa tieto oli luotettavaa ja monipuolista. Hän osasi seuloa epäaidon aineiston aidosta: Virkkalan kansatieteelliset vastauksensa olivat korkeatasoisia esseitä ja artikkeleja.
Yhtenäisenä kokoelmana aineisto antaa monipuolisen kuvan entisajan kaustislaisesta elämästä ja kulttuurista, Mukana on lauluja, kaskuja, tarinoita, sananparsia, sanontoja, arvoituksia, vuodentietoja, työtapoja ja -kalujen kuvauksia, seikkaperäistä tietoa kaikilta kansanelämän alueilta sekä uskomuksia ja parannuskeinoja rikasta hääperinnettä myöten.
Mittasuhteiltaan Arvid Virkkalan perinnekokoelma on kunnioitettava. Murresanakirjan arkistossa on Arvid Virkkalan lähettämiä sanalippuja noin 6000. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on arkistoinut hänen lähettämäänsä tietoutta lähes 2500 numeroa. Turun yliopiston kansatieteen laitokselle Arvin Virkkala on lähettänyt vastauksia noin 500 liuskaa ja Museovirastolle 900 liuskaa.
Nämä luvut eivät kata kaikkea Virkkalan arkistoissa olevaa aineistoa. Näin laajan ja korkeatasoisen keruu- ja tallennustyön arvo havaittiin valtakunnallisesti, kun Arvid Virkkala sai tunnustuspalkinnon Kalevala-seuralta ja Museovirastolta.
Murteen tutkijana Virkkala pyrki kirjoituksissaan nimenomaan vanhan murteen sanaston ja muotorakenteen käyttöön. Lähinnä hänen käyttämänsä murre edusti 1800- ja 1900-lukujen vaihteen kieltä Kaustisella.
Kirjoittajana Arvid Virkkala oli myös taitelija. Suru ja ilo kulkivat hänen teksteissään käsi kädessä, vaikeuksissa opittu elämänviisaus pukeutui usein huumorin pukuun. 85-vuotisjuhlansa päätteeksi hän tahtoi muistuttaa vieraitaan siitä, ettei hänen tarkoituksenaan ollut koskaan tehdä pilaa entisajan elämästä tai ihmisistä.
Pitkän elämänsä aikana Arvid Virkkala näki sydäntä raastavia kohtaloita ja todellista hätää. Kerjuulle lähtevä äiti jouti tarjoamaan lasten syötäväksi tuhkaa pesästä ruoan puutteessa. ”Silloin on pakko nauraa, ettei tulisi kyyneleet silmiin.”
Lea Laitisen tekstin pohjalta kirjassa ”Kaustisen koriaa kieltä” (Kaustinen 1982) sekä Keskipohjalaisia elämäkertoja (Pentti Pulakka toim. 1995) on editoinnut Pekka Kivelä 28.11.2017
Kuvat skannattu 28.11.2017
Voit kuunnella Risto Känsälän tekemää Arvid Virkkalan haastattelua vuodelta 1978(?) täältä